Lähetyksen kesäpäivät 16.-18.6.2017 Raahessa #Syvemmälle

16.-18.6.2017 Kylväjän ja Raahen seurakunnan yhdessä järjestämät Lähetyksen kesäpäivät Raahessa.

Täältä löytyvät edellistenkin kesäpäivien postaukset.

torstai 14. syyskuuta 2017

Lähetyksen kesäpäivien kiitosjuhlaa vietetään Raahessa ma 18.9.

lloitsemme yhteistyöstä ja muistelemme Syvemmälle lähetyselämään vieneen tapahtuman antia kuvin ja sanoin Raahen seurakuntakodilla.

Tervetuloa mukaan kaikki tapahtumaa eri tehtävissä toteuttamassa olleet!


Mukana raahelaisten lisäksi Hanna Lindberg, Jarmo Mäki-Mikola ja Tapio Pokka.

perjantai 4. elokuuta 2017

Kaukasian-lähetin puhe Lähetyksen kesäpäivien kiitosjuhlassa Raahessa 18.6.2017

Työskentelen Kaukasiassa pienessä, kansainvälisessä koulussa opettajana. Meidän koulun perustajarehtori lähti viime jouluna vihdoin hyvin ansaitulle kausilomalle vuodeksi. Hän jätti aika isot saappaat täytettäväksi, mietimme, miten hänelle löytyy tuuraaja. Loppusyksystä pitkällisten hakuprosessien jälkeen sellainen kuitenkin löytyi.
Joululta maahan saapui vs. rehtorimme, amerikkalainen mies 83 v. ja rouvansa 82 v. He ovat ns. seniorilähettejä, sillä ovat aloittaneet oman lähetysuransa 60-luvulla Syyriassa ja ovat sen jälkeen olleet vuosia Itä-Afrikassa. Jossain vaiheessa he jäivät eläkkeelle, mutta sen jälkeen he ovat olleet siellä ja täällä milteipä toisen työuran verran.
Nyt heillä oli oma elämä ja eläkepäivät, lapset, lapsenlapset, lapsenlapsenlapset kotona Amerikassa, mutta heidän asenteensa on se, että kun Jumala kerran kutsuu, on lähdettävä. Toki he ovat sanoneet, että toivoivat, että olisi löytynyt joku nuorempi, innokkaampi, terävämpi, taitavampi. Mutta kun kerran sellaista ei ollut ja heidän oli mahdollista lähteä, he tulivat. Ja tiedättekö – he ovat olleet juuri sopivia meidän kouluumme! Olemme iloinneet siitä kokemuksesta ja näkemyksestä, jota he ovat tuoneet koululle.
Ajattelen, että tässä on esimerkkiä meille kaikille. Ensinnäkin, lähetyselämästä ei noin vain jäädä eläkkeelle. J Mutta tarkemmin ottaen, kuten amerikkalaiset sanoisivat: ”It is not your skill, talent or ability – it’s your availability.” Suomeksi: Ei ole kyse taidoistasi, lahjakkuudestasi, tai kyvykkyydestäsi, vaan siitä, että olemme käytettävissä. Nimenomaan siitä, että suostumme olemaan Jumalan käytettävissä ja saatavilla.
On helppo kyseenalaistaa: Mitä annettavaa meillä on? Pienellä joukolla tuppisuu-suomalaisia peräpohjolasta. Suomalaiset ovat jo kansakuntana alakuloon ja epäsosiaalisuuteen taipuva joukko. Emme ole aina erityisen sosiaalisia, kaunopuheisia, tai kohteliaita. Meitä on maailmassakin vain 5 miljoonaa. Mitä sellaisella porukalla voi saada aikaan? Eikö Jumala voisi käyttää jotakuta muuta?
Kaiken lisäksi vaikuttaa siltä, että tämä kokemus omasta riittämättömyydestä ei jostain syystä muutu työkokemuksen karttuessa. Pidempi työura lähetyksen parissa ei automaattisesti takaa suurempaa työtehokkuutta tai menestystä. 6 vuotta kenttäkokemusta ei ole riittänyt tekemään ainakaan meistä itsevarmoja ja tehokkaita lähettejä. Pikemminkin päinvastoin.
Mitä pidempään olemme kentällä, sitä enemmän näkee tarpeita – kuinka paljon Kaukasiassa kaivattaisiin perustavanlaatuista raamattuopetusta, armon evankeliumia, anteeksiantamuksen opettelua, kristillistä avioliittotyötä. Ja sitä vähemmän tuntuu, että itse riittää ja pystyy jotain antamaan ja johonkin vaikuttamaan. Mutta niin lienee tarkoituskin.
Sillä kyse ei olekaan meistä, vaan Jumalasta. Kuka tahansa – myös sinä ja minä – voimme saada paljonkin aikaan, emme itsemme tai omien ansioidemme ja taitojemme vuoksi, vaan koska Jumala lähettää ja siunaa.
Meillä suomalaisillakin on hallussamme maailmanhistorian suurin aarre: se että Jeesus Kristus tuli pelastamaan syntisiä. Paavali kirjoittaa Timoteukselle:
Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin. Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän. (1. Tim. 15-16)
Ajattelen, että tässä kohdassa lohdullisinta ei ehkä kuitenkaan ole se, että Paavali on syntisistä suurin – vaikka se päästääkin meidät kaikki muut pälkähästä – vaan se, että koska hän on niin syntinen, hän on lohdullinen esimerkki muille. Että jos kerran tuokin voi uskoa ja vieläpä olla Jumalan käytettävissä, niin ehkä minäkin sitten voisin.
Olemme todenneet tuolla Kaukasiassa, että suurin kilpailuvalttimme ei ehkä olekaan se, että teemme hyvää ja osoitamme kristillistä rakkautta. Muslimitkin pyrkivät nuhteettomaan elämään. He tekevät hyviä tekoja, ovat kohteliaita, vieraanvaraisia, palvelualttiita. Kun menemme kylään, pöytään on katettu sen seitsemää sorttia, vierasta palvellaan kaikin mahdollisin tavoin ja lopuksi sanotaan: tule milloin tahansa uudestaan, ”Minun kotini on sinun kotisi.”
Jos meidän pitäisi laittaa tästä paremmaksi, jotta ”tekisimme paikallisiin vaikutuksen”, ei onnistu! Emme yllä mitenkään samalle tasolle monessakaan asiassa, emmekä pysty erottumaan pelkällä hyvällä elämällä. Mutta syntisyydessä meillä kyllä on kilpailuvalttia!
En tarkoita, että kilpailisimme sillä, kuka elää eniten kyseenalaisesti, mutta erotumme ehkä nimenomaan sillä, että tunnustamme olevamme syntisiä. Myönnämme virheemme ja pyydämme niitä anteeksi. Syntisiä, jotka uskovat kuitenkin Jumalan rakkauteen ja siihen, että saavat anteeksi. Eivät omien hyvien töiden ja niillä kerättyjen pisteiden vuoksi, vaan Jeesuksen kuoleman tähden. Ja se vasta onkin erikoista!
Meidän tehtävämme on olla käytettävissä, sellaisina kuin olemme. Jumala on antanut meille tietyt lahjat, olemme vastuussa siitä, että teem­me oman osuutemme, hoidamme oman tonttimme. Jumala ei kysele minulta muiden ihmisten leivisköjen perään, vaan vain omani.
Jumalan kiitos, en ole vastuussa koko maailman pelastumisesta, vaan siitä, että teen uskollisesti sen työn, mihin hän minua kutsuu, oli se sitten suurta tai pientä, kirkollista tai käytännöllistä, kotimaassa tai ulkomailla.  Hän näkee kokonaiskuvan ja hoitaa kokonaispaketin.
Parasta onkin se, että työmme lopputulos ei riipu meistä. Lähetyk­sen päämäärien toteutuminen ei ole viime kädessä meidän vastuul­la, ei Kylväjän vastuulla, ei edes Suomen kirkon.  Jumala toteuttaa omia päämääriään omalla aikataulullaan.
Ajattelen, että viime kädessä Jumala ei kysy meiltä, mitä sait aikaan, vaan teitkö sen mitä pyysin. Yksilöinä ja järjestönä.
Täällä eilen jo mainittiin, että lähetys ei ole vain meidän lähettien hommaa. Emme pysty – emmekä halua – puuhastella itseksemme ja yksiksemme maailman äärissä. Kaikkia kutsutaan lähetyselämään. Ja kaikkia tarvitaan. Jumala voi ja haluaa käyttää jokaista.

Jumalan maailmassa ei ole ulko- tai sisälähetystä. On vain yksi maailman­laajuinen Kristuksen kirkko, jota meidät kaikki on kutsuttu raken­ta­maan siellä, missä olemme, tai minne Hän meidät vie. Ja siinä työssä tarvitaan kaikkia, ei vain erityislahjakkaita tai rohkeita tai kaunopuheisia tai erityisen kutsun saaneita. Vaan minua ja sinua, juuri sellaisena kuin olemme. 

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Miksi lähdin lähetystyöhön?

Satu Poikosen puhe Lähetyksen kesäpäivien lauantain iltajuhlassa:

Jumala esitti parin ystäväni välityksellä kutsun, kun hän katsoi minun olevan valmis kutsun vastaanottamiseen. Sitä ennen minua valmisteltiin. Kerron seuraavaksi, miten tavallisesta raahelaisesta tytöstä tuli lähetystyöntekijä.

Noin 38 vuotta sitten minut kastettiin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen tuossa kirkon vieressä sijaitsevassa seurakuntakodin pienessä salissa. Mutta varsinainen prosessi alkoi, kun olin 3-vuotias. Silloin vanhempani veivät minut seurakunnan päiväkerhoon ja sille tiellä jäin. Päiväkerhossa sain oppia tuntemaan Jeesuksen lasten ystävänä.

Keskuskoulussa kävin ala-asteen. Siellä uskonnontunneilla opin syvemmin tuntemaan kristinuskoa.  Myös päivänavauksista moni asia jäi mieleen, joista on ollut hyötyä myöhemmässä vaiheessa. Ala-asteella sain ensikosketuksen myös lähetystyön. Toki päiväkerhossakin lähetyssihteeri kävi vierailulla, mutta varsinainen muistikuva alkaa kouluajalta. Minulla on vieläkin tallessa tuolta ajalta kopio lähettikirjeestä, jonka opettajamme jakoi meille oppilaille. Olimme muistaakseni opettajamme kanssa kirjoittaneet jonkun pienen kirjeen tälle lähettiperheellä.  Harmikseni en saanut enempää kirjeitä, mutta kiinnostus lähetystyötä kohtaan oli syttynyt.

Kun olin aloittanut koulunkäynnin, menin mukaan seurakunnan tyttökerhotoimintaan yhden päiväkerhosta tutun tytön kutsumana. Samoihin aikoihin lähdin mukaan partiotoimintaa, joka tapahtui tämän kirkon takana sijaitsevassa entisessä perunakellarissa. Osallistuin viikonloppuleireille ja lapsenuskoni kasvoi. Noin 10-vuotiaana löysin vanhempieni kirjahyllystä Raamatun, jota aloin sitten lukemaan. Rippikouluun mennessä olin päässyt 3. Mooseksen kirjaan.

Vuosi 1994 oli minulle merkittävä vuosi tätä hetkeä ajatellen. Silloin oli minun varsinainen etsikkoaika, joka sattui sopivasti yhteen rippikoulun kanssa. Rippileirillä tein henkilökohtaisen valinnan jatkaa Jeesuksen seuraajana, enkä ole katunut. Taivaan Isän huolenpidolla on ollut minulle suuri merkitys vaikeissa elämänvaiheissa. Seurakunnan nuorten illoissa vieraili välillä lähettejä maailmalta kertomassa työstään.

Jo lapsena olin auttavainen ja näin syrjittyjen lähimmäisten tarpeen tulla rakastetuksi. Mutta varsinaisesti uskoon tultuani minussa syttyi voimakas halu sitoutua Jumalan tahtoon. Kerroin tämän myös Jumalalle. Lupasin, että kaiken mitä teen, teen sen Hänelle”.

Jumala antaa jokaiselle meille taitoja ja innostaa kehittämään niitä. Niin kävi minunkin kohdallani. Opin vapaaehtoistyön kautta kohtaamaan päihdeongelmaisia ja heitä, joilla mieli on särkynyt ja jotka tarvitsevat tukea kuntoutumisessa. Samoihin aikoihin hankin kaksi ammattia: suurkeittiönkokin ja merkonomin. Siinä sivussa autoin ikääntyviä sukulaisia arjessa selviytymisessä. Lisäksi tuin vanhempiani heidän vaikeassa elämäntilanteessaan. Sitten tuli aika muuttaa Oulun seudulle aviomieheni työn vuoksi.

Oulun seudulla minut kutsuttiin emännäksi kesäisin toimivaan kristilliseen leirikeskukseen. Talvisin opiskelin diakoniksi Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Leirikeskuksessa emännöidessäni sain tutustua konkreettisesti lähetystyöhön, lähetteihin ja entisiin lähetteihin. Vuonna 2007 olin kolme kuukautta työharjoittelussa Berliinissä, jossa sain kokeilla ummikkona vieraassa kulttuurissa elämissä. Minulle jäi palava halu palata takaisin ja ryhdyin rukoilemaan tähän johdatusta.

Kesällä 2010 alkoivat palaset loksahtaa paikoilleen. Olin diakoniksi valmistumisen jälkeen mennyt Oulu-opistoon saksankursseille. Jälkeenpäin tarkasteltuna Jumala valmisti minua hyvin konkreettisesti, jotta olisin valmis lähetettäväksi lähetystyöhön. Kerroin muutamille tutuilleni minun ja aviomieheni suunnitelmista lähteä ulkomaille aviomieheni työn siivittämänä. Silloin minulle kerrottiin mahdollisuudesta lähteä teltantekijälähettinä.

Alkuvuodesta 2011 aloitin lähetyskurssin ja sen jälkeen minut siunattiin lähetystyöntekijäksi. Minut lähetettiin teltantekijälähettinä Saksaan maahanmuuttajatyöhön. Se oli astumista tuntemattomalle tielle, jossa voi vain luottaa siihen, että Jumala pitää huolen ja Hänellä on suunnitelmat valmiina. Minun vain oli otettava matkalaukkuni ja lennettävä sinivalkoisin siivin Berliiniin.

Mitä lähetyselämä minulle merkitsee Berliinin arjessa?

Saavuttuani Berliiniin aloin tapani mukaan heti ahkeroimaan. Kotia piti sisustaa ja muuttolaatikot purkaa. Opiskelin saksan kielen. Perehdyin kulttuuriin sekä maahan historiaan. Tutustuin paikallisiin ihmisiin ja heidän tapoihinsa. Tänä päivänä olen yhden kaupunkilähetysseurakunnan vanhemmiston jäsen. Osallistun seurakunnassa toiminnan suunnitteluun ja toteuttamissa. Olen kohdannut talvisin alle 5-vuotiaita lapsia ja heidän vanhempiaan Talvileikkikenttä-toiminnassa. 

Berliini on tänä päivänä monikulttuurinen suurkaupunki, jonne muutetaan joka puolelta maailmaa opiskelemaan, tekemään työtä ja etsimään elämään uutta suuntaa. Erityisesti maahanmuuttajien parissa työskenteleminen on ollut alusta lähtien sydämelläni. 

Syksyllä 2014 minulle avautui mahdollisuus palvella turvapaikanhakijoita. Aluksi olin tarjoilemassa kahvia ja teetä maahanmuuttoviraston pihassa. Myöhemmin avattiin pakolaiskeskus, johon turvapaikanhakija voi majoittua lyhyeksi ajaksi. Toimin tässä paikassa keittiötiimissä. Tehtäviini kuuluivat jakelukeittiöön liittyviä tehtäviä. Olen jakanut varmaan sadoille ellen tuhansille muukalaisille aamupalaa. Omat tekemiseni tuntuvat olevan kuin pisara meressä ja tunnen usein epävarmuutta kielitaidostani. Mutta toivon antaneeni tähän mennessä sellainen esikuva kristitystä, joka innottaisi etsimään entistä syvemmin tietä Rauhan Ruhtinaan luokse.

Minulta on tultu monesti kysymään tietä jonnekin päin Berliiniä. Paras tilanne oli, kun olin ihan ensimmäistä kertaa kyseissä kaupungissa ja joku tuli kysymään minulta tietä. Minulla oli silloin vanhanaikainen paperinen kartta kainalossa ja hädin tuskin olin oppinut reittini majapaikkaani.

Kutsu on voimassa edelleen!

"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Matt 28:17-20

Berliinissä ja muualla päin maailmaa on vielä heitä, jotka kysyvät tietä Jumalan luo. Lukemassani Raamatun kohdassa käsketään tekemään kaikki kansat Jeesuksen opetuslapsiksi. Vielä tänään työ on kesken. Jumala kutsuu meitä jokaista toteuttamaan omalla paikallaan tätä käskyä. Toiset on kutsuttu lähtemään. Toiset on kutsuttu lähettämään. Lähettäjiä tarvitaan rukoilemaan lähetin puolesta ja tukemaan työtä.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Lähetys Vanhassa testamentissa

Suomen Raamattuopiston Pohjois-Pohjanmaan aluejohtaja Mika Pouke opetti Lähetyksen kesäpäiville lähetyksestä Vanhassa testamentissa. 

Niin Mooses meni ulos ja kertoi kansalle Herran sanat. Sitten hän kutsui kokoon seitsemänkymmentä miestä kansan vanhimpia ja asetti heidät majan ympärille. Silloin Herra astui alas pilvessä ja puhutteli häntä, otti henkeä, joka hänessä oli, ja antoi sitä niille seitsemällekymmenelle vanhimmalle. Kun henki laskeutui heihin, niin he joutuivat hurmoksiin, mutta sen jälkeen he eivät enää siihen joutuneet. Mutta leiriin oli heitä jäänyt kaksi miestä, toisen nimi oli Eldad ja toisen nimi Meedad. Heihinkin henki laskeutui, sillä hekin olivat luetteloon merkityt, vaikka eivät olleet lähteneet majalle; nämä joutuivat leirissä hurmoksiin. (Num 11:24-26)

Kuinka tämä liittyy lähetykseen? No, kuinkas lähetys alkoi UTssa? Vastaus: Kun opetuslapset saivat Helluntaina Pyhän Hengen ja seurakunta syntyi. Tässä tekstikappaleessa näemme kuinka jo Siinain vuorella Pyhä Henki tuli seurakunnanvanhinten ylle kun Israelin kansa astui uuteen vaiheeseeen Herran  omaisuuskansana. Ja nämä 70 (=kaikkien kansojen symboli), he kaikki profetoivat. He profetoivat omalle kansalleen. Me emme tiedä millaisin sanoin he profetoivat, mutta sen tiedämme että profetoidessaan he toivat Jumalan sanomaa ihmisten eteen ja myös siten Jumalan vltkt tuli heitä lähelle, Jumala lähestyi näitä ihmisiä, jotka olivat Herra oli juuri aiemmin kutsunut aloittamaan yhteisen matkansa uudessa, ratkaisevassa elämänvaiheessa. Voisi päätellä että Jumala halusi viestittää jotain mikä vahvistaisi heidän kustuaan Jumalan omaisuuskansana, toisi eväitä matkantekoonsa kohti luvattua maata.

Halusin aloittaa tällä koska juutalaisen perinteen mukaan (ja onhan ajankohta toki pääteltävissä järjelläkin) tämä Siinain vuorelle tuleminen ajoittuisi helluntain paikkeille, siis pääsiäisestä 50 pv eteenpäin. Muistamme kuinka 1. Helluntaina Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen PYHÄ HENKI vuodatettiin opetuslapsiin ja Hengessä he puhuivat eri kielillä. Tämä on tapahtuma jota muistamme kristillisen seurakunnan syntymänä ja lähetyksen lähtölaukauksena. Nyt kun tarkastelemme näitä kahta historiallista tapahtumaa, näemme myös tietyn yhteyden.
Siinain tapahtumat olivat Israelin yhteisen kansallisen kollektiivisen kutsumuksen lähtölaukaus, jonka yhteydessä paitsi annetaan laki kivitauluihin, myös PYHÄ HENKI ilmeni erityisellä tavalla: Seurakunnan vanhimmat profetoivat oman yhteenkokoontuneen kansansa keskellä. Helluntaina Jeesuksen opetuslapset, (kristillisen seurakunnan vanhimmat=apostolit) julistivat eri kielillä Herran suuria tekoja, myöskin oman yhteenkokoontuneen kansansa keskellä (minkä me monesti unohdamme). Ne jotka olivat tulleet Jerusalemiin juhlimaan helluntaita, olivat juutalaisia joko syntyperältään taikka juutalaisuuteen kääntyneitä (giurim).

Tämä Kristillisen ajanlaskun 1. helluntai oli siis niiden tapahtumien uudenlainen, vallankumouksellinen kertaus, mitä oli noin 1400 vuotta sitten tapahtunut Israelin kansan 1. helluntaina, monella tapaa: kivitauluihin annetun lain sijasta laki kirjoitettiin Pyhässä Hengessä kaikkien niiden sydämiin, jotka vastaanottivat Kristuksen täydellisen sovitustyön. Siinailla Jumala kokosi kansansa Lain liittoon, Siionissa yli 1000 myöhemmin Jumala kokosi kansansa tulemaan Uuteen Liittoon Pojassaan Kristuksessa. Nämä, jotka kastettiin (yli3000) olivat siis juutalaisia, jotka palatessaan asuinseuduilleen diasporassa eri puolella, toivat sinne tullessaan evankeliumin sanoman, alkaen puhumaan synagogissaan. Näin me näemme että 1. lähetyskenttä sekä VTssa että UTssa oli molemmissa sama: Israelin kansa. Evankeliumi/pelastuksen sanoma on jotain mikä Jumalan suunnitelmassa lähtee juutalaiselta, Herran omaisuuskansan keskeltä: Näin kävi alkuseurakunnan aikana, näin kävi helluntaina, kun seurakunta kaikkine työmuotoineen sai alkunsa.
Kun siis käsittelemme aihetta lähetys VTssa, näemme siellä niitä tapahtumia, joissa Jumala valmistelee jotain, muokkaa kansan keskellä sitä perustusta, jota tarvitaan myöhemmin tulevan evankelioimistyön / varsinaisen lähetystyön tekemiseen kaikkien kansojen keskuudessa: Tarvitaan ensin laki, sovituksen ja anteeksiannon käsite, paikka josta kaikki lähtee, Jerusalem. Israelilla on pappiskansan tehtävä: välitystehtävä – lähetystehtävä. On jotain (viesti) mitä Jumala antaa sinulle, että antaisit sen eteenpäin lähimmäisellesi. Minä, Herra, olen vanhurskaudessa kutsunut sinut, olen tarttunut sinun käteesi, varjellut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi, avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta. (Isa 42:6-7)

Vanha Testamentti puhuu myös, että tarvitaan kipeästi KÄÄNTYMYKSEN viestiä: muutos sydämessä, parannus. Jotain mikä uudistaa elämän. Vaikka laki on jo olemassa, kirjoitettuna, tarvitaan toinen sanoma. Tästä profeetat puhuvat Vanhassa Testamentissa.
Mutta kuitenkin tämän lisäksi näemme siellä muutakin mikä liittyy lähetystyöhön. Myös Sana ”Ilosanoma” esiintyy useita kertoja: Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: "Sinun Jumalasi on kuningas!" (Isa 52:7)
Kuin nääntyväiselle raikas vesi on hyvä sanoma kaukaisesta maasta. (Pro 25:25)

Israelinkaan tehtävänä ei olisi pelkästään yrittää pitää oma kansa Jumalalle kuuliaisena ja sitten jotenkin selviytyä elossa vihollistensa ympäröimänä, vaan siihen sisältyi myös alusta lähtien ajatus ulospäin tulevasta vaikutuksesta, ajatus heijastaa siunausta muillekin kansoille monin tavoin. Tässä joitakin esimerkkejä:

1.       Alkaen Abrahamista:
Jumala aloittaa yhdestä perheestä, jossa vaalitaan uskoa sukupolvelta toiselle. Näin syntyy Jumalan omaisuuskansa.
Abrahamin elämä kertoo meille kuinka lähetys alkaa kodista ja perheestä, omista lähimmäisistä. Kodin ja perheen merkitys on ratkaiseva, siellä Herra tahtoo puhua omilleen, sieltä uskon on tarkoitus vaikuttaa ympärille.
2.       Joosef, Jaakobin poika joutui Egyptiin ja päätyi hoviin todistamaan Herrastaan: Joosef ratkoo mysteereitä, hänestä tulee valtakunnan asioiden neuvonantaja sekä nälkäisten ruokkija. Tämä on yksi tapa tuoda lähetys: Farao itse puhuu: ”onko ketään toista tällaista, jossa on Jumalan Henki?” Lähetykseen kuulu yhteiskunnallinen apu ja neuvo.
3.       Syyrialainen Naaman ja orjatytön usko (2Kun5)
Pieni israelilainen orjatyttö kuulee isäntänsä spitaalista ja todistaa profeetta Elisasta, jonka kautta Israelin Jumala on tehnyt suuria ihmeitä. Jumala parantaa. Naaman todistaa: ”Katso nyt minä tiedän ettei ole Jumalaa missään muualla kuin Israelissa!”  Lähetykseen kuuluu myös sairaiden parantaminen.
4.       Joona – parannuksen saarna pakanoille. Joona saarnasi, hän huusi tuomiota. ”Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!” Oliko tämä rakkauden Jumalan puhetta? Me näemme että oli, koska juuri tämän kaltainen Sana avasi oven myös armoon ja anteeksiantamukseen, jonka he sitten saivat osakseen. Niiniveläiset olivat tottuneet hävityksiin ja sotaan. Niiniveläisten historia oli ollut siihen saakka sotien voittokulkua. Se tapa millä Joona puhui, oli heidän omaa kieltänsä. Joonan muistutti että, luuletteko että tämä menestys on loputonta? Oletteko valmiit maistamaan omaa lääkettänne? Miltä tuntuu tulla hävitetyksi? Se puhutteli vaikka se sana tuli piskuisesta maasta tulevan vastentahtoisen Herran palvelijan suusta. Kun kansa tekikin parannuksen voimakas Niinive tuli Herran valloittamaksi. Niiniven miehet uskoivat Jumalaan ja tekivät parannuksen. He luopuivat väkivallasta. Lähetys haastaa tapoja ja kulttuuria. 
5.                                       Saban kuningatar, joka tulee kuulemaan Salomon viisautta on taas toisenlainen esimerkki. Kuulkaapa Saban kuningattaren todistus: Kiitetty olkoon Herra, sinun Jumalasi, joka sinuun on niin mielistynyt, että on asettanut sinut Israelin valtaistuimelle. Sentähden, että Herra rakastaa Israelia ainiaan, hän on pannut sinut kuninkaaksi, tekemään sitä, mikä oikeus ja vanhurskaus on." (1Ki 10:9)
Saban kuningattaren vierailu on esimerkki siitä, kuinka maine Jumalan siunauksesta vetää puoleensa. Tässä tapauksessa sanoma Jumalasta ei tule tuomion vaan siunauksen kautta. Niiniven kohdalla näimme tuomioita, jotka puhuttelivat, Saban kuningattaren kohdalla näemme viisauden, rauhan ja hyvinvoinnin, kauneuden: kulttuuri kutsuu luokseen. Tänä päivänä monet pakolaiset tulevat Eurooppaan sodan jaloista. Miksi Eurooppaan? Etsiessään siunausta elämäänsä nämä pakolaiset pääsevät perille saakka, siunauksen alkulähteille, sitten kun ovat kääntyneet Jeesuksen puoleen. Toivottavasti me osaamme tuoda yhteiskunnassamme esille niitä aarteita, joita Herra on meille historian aikana armossaan antanut. Sekin on lähetystä.
6.                                       On myös yksittäisiä tapahtumia, jotka ovat Herran puhetta: Ja minä paadutan faraon sydämen, niin että hän ajaa heitä takaa; mutta minä näytän kunniani tuhoamalla faraon ja koko hänen sotajoukkonsa; ja niin egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra." (Exo 14:4)
Jumala teki itsensä tunnetuksi koko Egyptissä. Paitsi että tämä kertoo siitä, kuinka ihminen on valmis tuntemaan Herransa vasta kun mitään muuta ei ole enää jäljellä, tämä kertoo myös siitä tavasta, jolla Herra puhuttelee kansoja, kun Hän tuo itsensä julki: Hän puhuttelee maailmaa siinä mitä Hän tekee omaisuuskansalleen.
Oletteko ajatelleet että lähetys tulee kansojen eteen kun Jumala tekee historian mullistavia käänteitä –Israelin kansan kohdalla? Se on myös sanoma Jumalalta että kaikki kääntyisivät Jumalan puoleen ja suostuisivat Hänen anteeksiantoonsa. Näissä historian ihmeellisissä tapahtumissa Israelin rooli ei ole muuta kuin olla olemassa kansakuntana. Pelkällä olemassaolollaan he toimivat Jumalan työkaluna. Näin Herra tuo itsensä julki kansojen edessä niissä käänteissä joita Hän ohjaa. Oletteko ajatelleet miksi vihollinen tahtoisi niin hävittää Israelin kansan kokonaan pois? Yksi syy löytyy tästä. Kun Herra ohjaa (pelastus)historian kulkua Hän käyttää omaisuuskansaansa, huomioi: Hän käyttää paitsi Israelin kansallista menestystä myös sen lankeemusta. Se on samanaikaisesti puhetta paitsi muille kansoille, myös Israelille itselleen. Tämä on Herran puhetta yhtä aikaa koko maailmalle. Lähetys on Herran puhetta kaikille kansoille.
Kun minä tuon heidät takaisin kansojen seasta ja kokoan heidät heidän vihamiestensä maista, niin minä osoitan heissä pyhyyteni lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä, Herra, olen heidän Jumalansa, kun minä, vietyäni heidät pakkosiirtolaisuuteen pakanakansojen luokse, kokoan heidät omaan maahansa enkä jätä sinne jäljelle ainoatakaan heistä. (Eze 39:27-28)
Mitäs tästä sanotte? Millä tavalla kansat tulevat tässä tapauksessa tietämään Herran? Siinä kun Hän kokoaa Israelin kaikkialta maailmasta omaan maahansa. Tämä tapahtuma on myös Herran puhetta koko maailmalle. Se puhe koettelee sisimpäämme. Se koettelee maailmaa. Hyväksymmekö sen mitä Herra tekee? Hän näyttää pyhyytensä siinä, että tekee niin kuin on luvannut VTssa, siinä että hän ei kadu kutsumustaan oman kansansa kohdallakaan, että hän hallitsee maailman tapahtumia ja johtaa ne oman Pyhän suunnitelmansa mukaan. Siinä näemme Hänen pyhyytensä.

Myös Herran kansalleen tuoma siunaus on puhetta maailmalle. Se on myös lähetystyötä: Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana". (Isa 2:2-3)
Mitäs tästä sanotte? Tämä on kuin Saban kuningattaren uudenlainen encore.
Lähdimme liikkeelle siitä, että Israelin kansa oli kutsuttu koolle Siinain vuorelle. Päätämme siihen Sanaan, jossa kaikki kansat on kutsuttu koolle Siionin vuorelle, Jerusalemiin.
Lähetys on tehnyt kierroksensa.

Herra toimii: Hän on kotiemme sydän, edeten sukupolvelta toiselle. Hän on neuvonantaja, ongelmien ratkaisija, nälkäisten ruokkija, parantaja, Hänen nuhteensa aikaansa sydämen parannusta, Hän muuttaa yhteiskunnan siunauksen lähteeksi. Hän osoittaa pyhyytensä kun Hän kokoaa omansa kaikista kansoista ja kielistä omien kasvojensa eteen.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Henri Oksasen puhe Lähetyksen kesäpäivillä 17.6.2017

Raahen museon pitkäaikainen johtaja Eija Turunen on usein kertonut raahelaista tarinaa vuodelta 1876 Durchmanin varustamon purjealus Iriksen vesillelaskutapahtumasta. Nämä laivojen vesillelaskut tällaisessa pienessä merenrantakaupungissa olivat vanhan tavan mukaan melko isoja yleisötapahtumia, ne kokosivat suuren joukon kaupunkilaisia pällistelemään toimitusta jo ihan pelkästä mielenkiinnosta. Nämä tilaisuudet eivät olleet ainoastaan juhlallisia toritapahtumia vaan niihin liittyi myös yksi hyvin konkreettinenkin seikka. Nimittäin tilaisuuksien kiinnostavuutta vahvisti myös se, että näissä vesillelaskuissa käytettyä lipeää saattoi keräillä jälkeenpäin pesuaineeksi oman talon tarpeisiin.

Tarina kertoo, että tuona vesillelaskupäivänä kun Iristä laskettiin vesille, veden pinta oli tavallista matalammalla ja kun laivaa laskettiin soopalla liukastettua tapulipetiä pitkin veteen, kävi niin onnettomasti, että laiva törmäsi pohjaan ja kaatui kyljelleen. Laivan kylki ja emäpuu rikkoontuivat ja laivan kannella olleet muutamat miehet meinasivat pudota mereen.

Ja tässä hieman järkyttävässäkin tilanteessa Durchmanin 5-vuotias Johan poika oli sanonut näin että: ”Niinhän siinä käy, kun meillä kotona ei ikinä rukkoilla”. Tämä lausahdus oli ilmeisesti jäänyt elämään hänen äitinsä mieleen koska perimätiedon mukaan tämän tapauksen jälkeen alettiin Durchmanilla ja muissakin raahelaishuusholleissa pitää ompeluseuroja merimieslähetyksen hyväksi. Tuolloin Raahessa oli jo olemassa ompeluseuroja pakanalähetykselle ja koska tämä kaupunki oli pieni, niin päätettiin molemmat kohteet sekä merimiehet että pakanat hoitaa samoissa seuroissa.

Tämä 141 vuotta sitten kotiseuroina alkunsa saanut Raahen merimies- ja pakanalähetyspiiri kokoontuu edelleen viikoittain joka maanantai tuolla seurakuntakodin pienessä salissa klo 18.00. Nyt tosin noin kolme viikkoa sitten jäimme totutun tapamme mukaan kesätauolle mutta joka tapauksessa taas syksyllä jatketaan. Meitä käy piirissä hieman kerrasta riippuen parin kymmenen henkilön aktiivinen joukko. Vaikka se jostakin saattaa tuntua hieman vähäpätöiseltä ja vakiintuneelta peruspiiriltä niin työntekijän näkökulmasta käsin saan nöyrältä paikalta aina yhä uudelleen todeta, että lähetyspiirillä on aivan omanlaisensa erityispaikka ainakin minun sydämessäni. Viikoittain luemme piirissä  kaikki tulleet lähettikirjeet. Esimerkiksi Pirkko Saidin työn kuulumiset ebenezer kodilta tai Ellan ja Jannen uutta intoa ja ihmetystä puhkuvat eloisat kirjeet uudessa elämäntilanteessa kaukana kotoa Jumalan valtakunnan työssä. Nämä kirjeet ja kuulumiset tuovat raikkaan tuulahduksen kansainvälisyyttä siihen sinänsä arvokkaaseen mutta meille melko arkiseen suomalaisen perusluterilaisen kansankirkon arkeen. Pääsemme hetkeksi kirjeiden kautta osalliseksi sitä laajempaa, Kristuksen kirkon maailmanlaajuista verkostoa jossa saamme omalta paikaltamme olla yhtenä pienenä lenkkinä.

Rippileirillä, lähetystyön tunnilla minulla on tapana opettaa nuorille kuulijoille että lähetystyö on jokaisen seurakuntalaisen tehtävä. Työssä tarvitaan lähtijöitä, eli niitä jotka lähtevät työhön kaukaisille maille, luopuen usein länsimaisesta hyvinvoinnistamme joskus hyvin alkeellisiinkin olosuhteisiin. Syy siihen miksi olen rohkaistunut puhumaan juuri lähetystyöstä jokaisen seurakuntalaisen tehtävänä, johtuu oikeastaan siitä, että usein juuri lähetystyöntekijät vierailuillaan muistuttavat minua, että myös lähettäjän rooli on hyvin tärkeä lähetystyössä. Tarvitaan aina myös lähettäjiä, taloudellisen tuen mahdollistajia, esirukoilijoita työn puolesta. Lähetyskentillä tarvitaan tunnetta siitä, että työ ei ole ainoastaan lähettien omaa yksinäistä puurtamista vaan että sillä työllä on paitsi Kristuksen antaman kaste- ja lähetyskäskyn missio myös konkreettinen kristittyjen tukijoukko kotimaassamme joka myötäelää, hengittää ja on läsnä siinä työssä jota he tekevät.

Ja mitäpä me täällä muuta tekisimme kuin antaisimme kätemme ja taitomme käyttöön siinä työssä jossa itse Kristus kutsuu ihmisiä yhteyteensä. Eläkkeellä olevaa Pattijokista kolleegaani Juhani Pyhtilää siteeraten meillä täällä Raahen alueella on tapana ollut todeta, että lähetyskäsky ei kuulunut että jääkää ja istukaa vaan nimenomaan Jeesus kehoitti, että Menkää ja Tehkää. Ja ainakin siihen tekemisee meillä on täällä seurakunta-arjessa olemassa hyvät mahdollisuudet ja resurssit olla tukena sille työlle.
Tämä voi kuulostaa ehkä liiankin juhlalliselta, enkä tahdo sitä väärällä tavalla liiaksi korostaa mutta tahdon kiitollisena todeta, että tämän tilaisuuden juontopari, Ella ja Janne ovat meille raahelaisille olleet ikäänkuin rukousvastauksia. Usein olen työssäni kuullut huokauksia siitä, että kumpa lähetystyö edelleen tavoittaisi nuoria ja uusia työntekijöitä. Me raahelaiset koemme kyllä olevamme siunattuja siinä, että olemme saaneet nuoret lähtijät Kylväjän kautta tehtävään työhön. Haluamme olla omalta paikaltamme tukemassa ja mahdollistamassa sitä työtä.

Teille kentälle palaavat lähetystyöntekijät tahdon tähän loppuun nostaa esille Raamatun jakeet Paavalin kirjeestä Roomalaisille.

Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään". Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Onhan kirjoitettu: kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet! (Paavalin kirje roomalaisille 10: 11-15)


Siunattuina ja iloisin mielin siis menkää ja tehkää. Tietäkää levosta käsin, että teidän ei tarvitse kokea tekevänne työtä yksin vaan teillä on lähettäjien joukko rukouksin kantamassa työnne taakkoja ja haasteita yhdessä kaikkivaltiaan tiettäväksi. Itse Kristus tietänne johtakoon. Aamen.

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Katoavat ja katoamattomat aarteet



Lähetysjohtaja Pekka Mäkipään saarna Lähetyksen kesäpäivien messussa sunnuntaina 18.6.2017 Raahen kirkossa:

Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon.” ”Mitä?” kysyi Jeesus. ”Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?” Hän sanoi heille kaikille: ”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.”
 

    Ja hän esitti heille vertauksen:
    ”Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: ’Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.’ Hän päätti: ’Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’ Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut - kenelle se joutuu?’

    Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.

Hyvä juhliva seurakunta,
Pieni tyttö ihasteli syvänsinistä taivasta (ehkä se oli näiden Syvemmälle -päivien tunnuskuvan kaltainen) ja sanoi isälleen: ”Isä, kun taivaan nurja puoli on näin kaunis, millaista oikealla puolella oikein on!” 

Katoamattoman aarteen löytääkseen ja omistaakseen on ihmisen suostuttava katselemaan ensin nurjaa, katoavaa puolta. Eikä tarvitse katsella taivaalle. 
Jeesus osaa viedä kuulijansa syvään itsetutkiskeluun. Tänään meitä läpivalaistaan ahneuden synnistä. Kirkkoisä Augustinuksen mukaan se ”vain nuortuu iän mukana”. Tähän ikään tullessa sen vetreät liikkeet voi sielussaan tunnistaa vaikkapa eläkekertymänsä euroja laskiessa. Laskeudumme vertauksen avulla sielun pohjamutiin, ahneuden alkulähteelle. Millainen on luonteeltaan tämä sielumme loinen - pleoneksia – halu saada ja omistaa yhä enemmän?

Kiinnitetään ensin huomiota Jeesuksen sanoihin: ”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta”. Edellinen suomalainen käännös oli alkutekstille uskollisempi: ”Katsokaa eteenne ja kavahtakaa”. Käskyt tiedämme. Niissä ei sanota ”karta tarkoin varastamista, huorintekemistä tai tappamista”. Miksei? Koska sinä kyllä tiedät milloin varastat tai teet huorin, tapat. Sen yleensä huomaa. Ahneus on toista maata. Myönnämme, että maailma on täynnä sitä, täynnä itsekkyyttä ja materialismia. Mutta, että minä… olisin ahne… 

”Vartioikaa itseänne niin kuin vihollista vartioidaan, jotta se ei pääse pahantekoon”. Sitä tuo ”katsokaa, kavahtakaa” tarkoittaa.  Se, millaisesta vihollisesta on kyse, käy ilmi Paavalin sanoista efesolaisille: ”Ahneella ei ole osaa Kristuksen ja Jumala valtakunnassa, sillä hän on epäjumalanpalvelija” (Ef.5:5; Kol.3:5). Ketä ahne palvelee? Itseään. Siinäpä se ihmissielun kavalin ja vaarallisin vihollinen: minä, itse minä, yksin minä. 

Vertauksemme rikas isäntämies ei tee mitään silminnähden väärää. Hän on ahkera, suunnittelee työnsä, ei rikastu epärehellisesti, haluaa nauttia työnsä hedelmistä, suunnittelee eläkkeelle jäämistä, laskee kertymää. Mutta kenen kanssa hän suunnittelee tulevaisuuttaan? 11 kertaa ”minä” ja sinuttelukin kohdistuu hänen omaan sieluunsa. Ehkä hän oli kuin Viulunsoittaja katolla musikaalin maitomies Tevje. Kun Tevjeä muistutetaan rahan ja omistamisen kirouksesta, hän vastaa: ”Lyököön Jumala minua sillä kirouksella niin, että en siitä koskaan toivu!”

Ja meitä on kaikkia lyöty kirouksella, omasta suuresta syystämme. Profeetta Jeremia sen sanoitti aikanaan näin: ”Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee?”. Sanomme: ”Riittää kun on ruokaa pöydässä ja katto pään päällä”. Entä kun tarjotaan mahdollisuutta lisätä hyvinvointia, turvallisuutta, hygieniaa, toimeentuloa? Hyviä asioita. Ahneus piiloutuu hyvään. Mitä isompi hyvä, sitä enemmän odotamme sen tyydyttävän tarpeitamme. Epäjumalamme ovat tuskin koskaan pahoja. Niitä sikiää parhaista asioista elämässä. Epäjumaliemme papit, rituaalit ja palvontapaikat löytyvät kaikkialta olipa kyseessä kylpylä, kuntosali, studio, stadion tai pankin kivitalo. 

Ihmisen sielu edustaa minä-tietoisuutta suhteessa Jumalaan. Kun sielu on kadoksissa, on Jumalakin hukassa. Ja kuitenkin ”minämme” on luotu sellaiseksi, että se tarvitsee rakastamisen ja luottamisen kohteen.  Ensimmäisestä käskystähän tässä kaikessa on kysymys. Siitä tärkeimmästä ja vaikeimmasta: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi, sinulla ei saa olla muita jumalia.” Ilman tämän käskyn läpivalaisua, käsitys syntisairaudestani, sieluni todellisesta tilasta, jäisi pinnalliseksi - ja pakosta myös evankeliumin vastalääke huonotehoiseksi.  

Millaista vieroituslääkettä Jumalan sana tänään tarjoaa sielun pohjamudissa viihtyvälle pleoneksialle, halulle saada itselle enemmän? Köyhyys ja tyhjät taskut ovat liian helppo ratkaisu. Onko muka köyhän helpompi olla haluamatta enemmän?
Ihmetellään hetki Makedonian köyhiä seurakuntia ja seurakuntalaisia. Apostoli Paavalin mukaan heidän ylitsevuotava ilonsa ja anteliaisuutensa on esimerkki Jumalan armosta. Armostako ahneuden vastalääkkeeksi?  

Kyllä. Olen omin silmin todistanut sen, vieläpä samoilla seuduilla, joista Paavali kirjoittaa.  Puhun ajasta, jolloin evankeliumi saapui Makedonian rajaseudulla asuvien millet-turkkilaisten keskuuteen 20-30 vuotta sitten.  Näin mitä se sai aikaan. Eräässä vaiheessa tein säännöllisesti matkoja seuduille. jossa heitä oli islamin taustalta kääntynyt kristityiksi. Heillä oli kova into kertoa Jeesuksesta maanmiehilleen. Ramo -veljen punaisella Ladalla kuljimme noiden kolmannen luokan kansalaisten kyliin. Bensarahat kerättiin uskovien joukolta, vieraan ei haluttu osallistuvan. ”He pyytämällä pyysivät, että saisivat osallistua pyhien avustamiseen.” Ramon Ladaan myös pakkauduimme, kun minut vietiin kaupungin bussiasemalle, josta lähdin takaisin kotiini Istanbuliin seitsemän tunnin matkalle. Tiesin, että he eivät ottaisi minulta rahaa. Autosta noustessa työnsin huomaamatta tukun paikallista valuuttaa syvälle hanskalokeroon bensarahoiksi. Nousin saman tien bussiin ja heilutin hyvästit. Matkalla avasin reppuni syödäkseni evääksi saatua leipää ja makkaraa. Siinä eväsleipien päällä, köyhien ystävien vaimolleni kotiin vietäväksi antaman lahjan – tiskiharjan – vieressä oli nätisti rahatukkoni – aivan kuin faaraon hopeamalja Benjaminin säkissä. Kostein silmin nieleskelin leipää ja ajattelin äärimmäisessä köyhyydessä elävien ystävieni intoa osallistua yhteiseen rakkaudentyöhön.

Mistä ilo ja into? Nämä yhteiskunnan pahnanpohjimmaiset olivat saaneet ensi kosketuksen katoamattomaan aarteeseen, oppineet tuntemaan Herramme Jeesuksen Kristuksen armon ja saaneet uuden elämän. Siinä autuaassa vaihtokaupassa raha ei ollut enää käypää valuuttaa. He antoivat itsensä – ja tiesivät saavansa vaihdossa kaikkivaltiaan Herran Jeesuksen ja hänen valtakuntansa, katoamattoman aarteen tässä ja tulevassa elämässä!

Rahan ja omistamisen valtaa ei murra kehotus ja käsky, mutta sen voi tehdä ansaitsematon rakkaus ja syvenevä ymmärrys siitä, mitä oikeasti olemme saaneet Hänessä.  Evankeliumi todella reformoi – uudelleen muotoilee motiiveja, sielua, identiteettiä, maailmankuvaa, toimintaa.

Sellaista reformaatiota me Kylväjän väki olemme saaneet todistaa täällä teidän raahelaisten palvellessa kesäpäivien järjestelyissä. Voimme palata iloiten asemapaikkoihimme ja sanoa Paavalin tavoin: ”he eivät tehneet vain sitä, mitä olimme toivoneet, vaan ennen kaikkea antoivat Jumalan tahdon mukaisesti itsensä Herralle ja myös meille” (2. Kor. 8:6).

”En sano tätä käskeäkseni, vaan koetellakseni teidän rakkautenne aitoutta”, Paavali kirjoitti. Toisin sanoen nähdäkseen oletteko ymmärtänyt evankeliumin.
Lähetyskäsky on nimenomaan käsky. Mutta se mittaa myös uskomme aitoutta.  syvimmältään kyse evankeliumin todeksi elämisestä. 

”Opeta meitä erottamaan aito, todellinen elämä korvikkeesta ja rihkamasta”, me rukoilimme päivän rukouksessa. Aito, todellinen elämä ei voi olla muuta kuin lähetyselämää, koska se on elämistä armosta, toisen ansioilla.  
   
Vielä eräs yksityiskohta vertauksesta: Rikkaan miehen pulleat aitat sopivat kuvaksi aikaamme. Ruokaa tuotetaan maapallolla riittävästi kaikille, ongelma on yksinomaan logistinen, sanovat maatalousasiantuntijat. Se tarkoittaa, että meille halpa ruoka on kehitysmaille liian kallista, kuljetuskustannusten vuoksi. Lisäksi kolmannes tuotetusta ruuasta menee haaskuun. Tämä tapahtuu maailmassa, jossa 800 miljoonaa ihmistä elää nälässä.

Evankeliumin laita on samoin kuin ruuan. Ongelmamme on logistinen. Kolmannes maailman väestöstä kuolee saamatta mahdollisuutta kuulla ja päästä osalliseksi katoamattomasta aarteesta Jumalan luona.

Kalleinta ja arvokkainta, mitä täällä maan päällä on, on ihmisen sielu. Kuvatakseen, miten kalliista aarteesta on kyse, Jeesus kertoi toisessa vertauksessaan kauppiaasta, joka etsi kauniita helmiä ja löydettyään yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken, minkä omisti ja osti sen. 

Jeesus antoi kaiken yhden ihmisen sielun vuoksi – Sinun sielusi vuoksi! Hän teki sen palauttaakseen sielusi oikeaan minä- tietoisuuteen Luojaansa vastapäätä.   
Rakkaat lähetystyöntekijäksi siunattavat, Ella, Janne, Daniel ja Jüri, Iloitsemme kanssanne tänään, että teidätkin taivaallinen kauppias on löytänyt, ostanut kalliisti omakseen. Ihmishelmet syntyvät oikean minä-tietoisuuden pohjamudissa. Helmi on ihana kuva syntisestä, joka verhotaan Kristuksen puhtauteen ja pyhyyteen. 
Niin kuin kauppias lähti, nyt te puolestanne lähdette - teidät on kutsuttu ja kohta myös valtuutettu - etsimään aarteita pimeän peitosta. Seurakunnan esirukousten ja siunauksen saattelemina. 

Hyvä lähettävä seurakunta, nämä siunattavat työtoverimme kaikessa heikkoudessaan muistuttavat meitä siitä, mitä jumalanpalveluksen aluksi yhdessä rukoilimme: ”Opeta meitä pitämään sinun valtakuntaasi niin arvokkaana, että olemme sen tähden valmiita luopumaan kaikesta muusta”. 

Näin meidän kaikkien on rohjettava rukoilla vastustaaksemme pahinta vihollistamme - ja te tiedätte ketä tarkoitan.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Lähetyksen kesäpäiviä



Lähetyksen kesäpäiviä on mahdollista kuunnella nettiradion kautta. Osa tilaisuuksista radioidaan kokonaan, joitakin tilaisuuksia osittain. Tarkista ohjelmasta, mitkä tilaisuudet radioidaan ja kuuntele lähetystä Kylväjän kotisivuilta.