Lähetyksen kesäpäivät 16.-18.6.2017 Raahessa #Syvemmälle

16.-18.6.2017 Kylväjän ja Raahen seurakunnan yhdessä järjestämät Lähetyksen kesäpäivät Raahessa.

Täältä löytyvät edellistenkin kesäpäivien postaukset.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Opetusneuvos Olavi Peltolan saarna Lähetyksen kesäpäivillä

-->
KADONNUT JA JÄLLEEN LÖYTYNYT
Luuk. 15:1-10  Kylväjän kesäpäivät SRO 16.6.2013 klo 11
Olavi Peltola

Vertausten ymmärtämisen taustalla  - ihminen syntisenä ja kadotettuna
Äsken kuultu katkelma UT:sta vie meidät lähelle Jeesusta, jopa kosketuksiin hänen kanssaan. Kuulemme noissa sanoissa hänen äänensä. Ja siellä missä kuuluu hänen äänensä, siellä hän itse on myös läsnä ja odottaa, että kuuntelemme mitä hän meille sanoo.
Huomasimmeko, jos todella kuuntelimme äskeistä Luuk. 15 katkelmaa, että Jeesuksen läsnäolo jakoi hänen ympärillään olevat ihmiset kahteen eri ryhmään. Näin hänen läsnäolonsa paljasti jotain oleellista siinä olevien ihmisten asenteista, mielipiteistä, jotain heidän sisimmästään, heidän sydämestään.
Väitän, että samoin tänäänkin, jos pääsemme tai joudumme lähelle Jeesusta Kristusta,  kosketuksiin hänen kanssaan, jotain oleellista paljastuu myös meidänkin sisimmästämme.
Ehkä muistamme Pietarin ja Jeesuksen todellisen kohtaamisen. Luukas kertoo siitä vähän aikaisemmin. Siinä kohtaamisessa Pietari oli hetkessä tajunnut, kuka todella Jeesus Kristus on.  Silloin hän lankesi Jeesuksen jalkojen juureen ja sanoi merkittävät sanat: ”Minä olen syntinen mies" (Luuk. 5:8). VT:ssa on samanlainen kuvaus nuoren Jesajan elämästä. Hän oli temppelissä ja siellä hänet kohtasi Herran läsnäolo. Hän huudahti: ”Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet” (Jes 6:5).
Erässä kohdassa UT:a sanotaan, että Jumalan kansan kokoontuessa saattaa ihmisten sisin paljastua ja sydämen salaisuudet tulla ilmi ja silloin ihminen kasvoilleen langeten rukoilee Jumalaa (1. Kor. 14:25).    
Mitä siis Jeesuksen läsnäolo näissä kahdessa hänen kertomassaan vertauksessa paljastaa? 
Se ei ole kovin miellyttävää meistä. Sinä olet syntinen. Edessämmehän oleva  Raamatun kohta alkoi: ”Syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä” (15:1). Siinä on tuo vaikea Raamatun määritelmä meistä ihmisistä kreik. hamartolos. Nyt sana toistuu n neljä kertaa. 
Mutta Raamattu sanookin suoraan: ”Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla”  (Room. 3:23).
Jeesus terävöittää tätä perusmääritelmää ihmisestä syntisenä näiden kahden vertauksen avulla. Molemmissa hän sanoo, että olla syntinen on samaa kuin olla kadonnut, kadotettu (katoaa, kadonneen, kadoksissa, kadottaa, kadottanut, kreik. apollymi = hukkua, tuhoutua, sortua, menehtyä ja tämä musertava kielteinen ihmisen kohtaloa kuvaava sana toistuu jopa viisi kertaa.
Olla ihminen Raamatun valossa merkitsee olla syntinen, olla kadonnut ja kadotettu.  Se on aina ihmisenä olemisen lähtökohta Raamatun mukaan. Siksi jokaisessa jumalapalveluksessa tunnustamme syntimme.
Mutta harva aikamme ihminen on valmis myöntämään todeksi omalla kohdallaan näiden kahden sanan kuvaaman tilannetta. Nuo sanat syntinen  - kadotettu – vain synnyttävät monessa aikamme ihmisessä jyrkän torjunnan.  Emme halua kuulla niistä mitään! Aina te puhutte noin kielteisistä asioista!
Mutta ei  tilanne Jeesuksenkaan aikana ei ollut yksinkertainen ja yksiviivainen.  Osa Jeesuksen kuulijoista nimittäin katsoi, etteivät he kuuluneet syntisten joukkoon. He pitävät itseään hyvinä ihmisinä ja loukkaantuivat syvästi, jos heitä olisi pidetty syntisenä ja kadotettuina. Sen he kyllä hyvinkin halukkaasti myönsivät, että eräät ihmiset olivat tuollaisia syntisiä ja kadotettujakin – mutta itseään he eivät pitäneet sellaisina.  Siksi he saattoivat katsoa syrjäkulmin noita toisia.  
Kaiken lisäksi he pitivät Jeesusta hyvänä opettajana ja loukkaantuivat, että Jeesus hyväksyi seuraansa noita syntiä. Jos Jeesus olisi oikea Jumalan lähettämä opettaja, hän ei voisi noin toimia eikä missään tapauksessa syödä yhdessä heidän kanssaan. Ateriayhteyshän siinä kulttuurissa merkitsi toisen ihmisen hyväksymistä ja jopa arvostamista.  
Nyt Jeesus paljastaa kuinka valheellista onkaan verrata itseään muihin ihmisiin sillä tavoin, että kokee olevansa joitakin muita ihmisiä tai joidenkin toisten ihmisryhmien jäseniä parempi. Pata kattilaan soiman, musta kylki kummalakin!
Kaiken tämän meidän on hyvä palauttaa mieliimme molempien vertausten taustaksi. Vasta tätä taustaa vasten vertausten ydin, niiden pääsanoma, jota kutsumme hyväksi uutiseksi, evankeliumiksi tulee oikein esiin.  

Vertausten ytimessä vaivaa pelkäämättömästi ja  sitkeästi etsivä paimen ja perheen äitiä /naista.
Mitä Jeesus sanoikaan vertauksissaan:
”Totta kai hän – siis paimen  - lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen (4-5).
”Niin totta kai hän – nainen -  sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää” (8).
Edessämme on paimen, joka vaivojaan säästämättä lähtee etsimään yhtä ainoaa kadonnutta lammastaan ja jättää ne 99. Edessämme on nainen, joka tavattomalla innolla ja sitkeydellä etsii kadonnutta kihlajaislahjansa saamastaan otsakoristeesta pudonnutta hopearahaa.
Tämän päivän hyvä uutinen, evankeliumi, jatkaa tätä samaa ja kuvaa kahden vertauksen muodossa kuinka Jumala Kristuksessa  - ei odota, jonkun tulevan luokseen, vaan lähtee etsimään ihmistä .
Kuta kallisarvoisempi kadonnut on, sitä enemmän etsijä näkee vaivaa!
Juuri tämän tekee kristillisen uskon uskontojen maailmassa aivan ainutlaatuiseksi – siinä iankaikkinen, kaikkivaltias Jumala etsii ihmistä, kyselee, huutaa. Jumalan etsii ihmistä ja siinä lähetystyömme todellinen luonne!
Ei siis siinä, että ihminen etsii totuutta, etsii Jumalaa! Ei siis siinä, että autamme ihmistä ajalliseen hyvinvointiin, vaan siinä että lähetystyön kautta Jumalan etsii sitä yhtä syntistä ja kadotettua ihmistä.
Juuri tätähän on aina ollut varsinainen lähetystyö.

Miten hyvin aikoinaan Paavo Ruotsalainen osasikaan kuvata tätä hyvän Paimenen mieltä: ”Kristus juoksee aran ja vauhkon syntisraukan jäljessä, huutelee kuin paimen lammasta, tarjoaa palasta ja koettaa kesytellä. Ja kun hän tapaa sen aran ja pelkäävän risujen repimänä ja suohon vajonneena, ei hän sitä komenna eikä anna sille määräyksiään. Ei hosu eikä aja, vaan kumartuu sen alle, nostaa uupuneen olalleen ja kantaa sen kotiin." 
Mikä Jeesuksessa Hyvänä Paimenena koskettaa meitä? Me kohtamme hänessä sellaisen  kadonneisiin syntisiin kohdistuvan rakkauden, jossa ei esitetä syntisille mitään ehtoja tai vaatimuksia,  vaikka siinä tulle näkyviin ihmisen syntisyys ja kadotettuna oleminen.
Se antaa uuden toivon, uuden elämän, iäisen elämän toivon toivottomille. Kenties ajallinen elämä on jo menetetty. Siitä ei enää tule mitään. Se on liiaksi tuhoutunut – näin oli UT:n kertomana Jeesuksen vierellä ristillä olevalla rosvolla. Nyt Jeesus antoi toivon – iäisyystoivon. Ja se toivo kantaa läpi ajallisen elämän hajoamisen ja pimeyden.  
Jeesus hyväksyi seuraansa aivan mahdottomia ihmisiä (15:1). Siinä on meidänkin toivomme. Vaikka emme korjaannu, emme parane, koemme olevamme monella tavoin kadonneita, sellaisia joita Herran täytyy jatkuvasti etsiä ja taas ja taas kantaa kotiin ja jälleen etsiä ja kantaa kotiin. Olemme hermostuttavia lapsia. Niin hän lupaa: ”Minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan” (Jes 46:4).  

Täällä oleva vanhempi väki varamaankin tuntee hengellisen laulun, jossa sanotaan:  ”Niin alhaalla ei kukaan kulje, Ettei siel­lä Jeesus ois. Hän ei ketään luotansa sulje, Eikä karkoita yhtään pois. Maan alimpiin paikkoihin astui Hän kan­taen ristiään. Ja viittansa verehen kastui, Repi piikit ne puhtaan pään. Niin alas vei polkunsa mainen, Tuo tus­kien raskas tie, Kuin missä vain syntinen nai­nen Sekä ryöväri yössä lie. Ei kieltäjän kurjankaan kohtaa Hän väl­tä, vaan luokseen käy, Ja rakkaus silmistä hoh­taa Eikä kostoa, vihaa näy. Ja alemma vieläkin tulla Hän tahtois, jos siellä ken On tunnolla haavoitetulla, Hänet korjaisi taltehen. Niin alhaalla ei kukaan kulje, Ettei siellä Jeesus ois. Hän ei ketään luotansa sulje, Eikä karkota yhtään pois. (HLV 175, Martta Kaukomaa).

Onhan suurenmoista, jos ensinnäkin tunnustan olevani tässä kuvattu syntinen ja kadotettu ihminen, olen se ”yksi syntinen”. Toiseksi, jos voin rehellisesti sanoa, että olen sellainen syntinen ja kadotettu, joka en ole voinut olla kääntämättä kasvojani kohti Jeesusta enkä voi lakata odottamasta häneltä apua.
Mutta sehän vasta on suurenmoista, jos uskallan sanoa, että Jeesus on löytänyt minut eksyneen lampaan, kadonneen rahan, ja Hyvänä Paimenena nostanut hartioilleen ja vienyt laumaansa. Tai käyttääkseni tekstissämme olevia sanoja: Jeesus on hyväksynyt minut syntisenä seuraansa ja syö nyt jatkuvasti kanssani  - tänäänkin ehtoollispöydässä.  

Jeesus nosta katseemme taivaaseen ja enkeleihin
Jos huolella kuuntelemme näiden Jeesuksen vertausten sanomaa, niin näemme, että Jeesus vie ajatuksemme pois niityiltä ja vuorilta, laitumilta tai kadon kukkasista, kodin lattiasta, ilosta ystävien  ja naapureitten kanssa, johonkin vielä tärkeämpään.  
Jeesuksen sanoissa kuitenkin paljastuu, ettei nyt olekaan kysymys vain joistakin publikaaneista ja syntisistä, joistakin kadoksiin joutuneista lampaista tai koruista. Hän haluaakin avata kuulijoittensa silmät näkemään ihmisten elämää syvemmältä tasolta.
Hän haluaa muistuttaa siitä, ettei tärkeintä ihmisen elämässä suinkaan ei ole se, mitä hänestä on tullut, mitä hän on saavuttanut, mitä muut ihmiset hänestä sanovat ja pitävät.
Jeesuksen opetuksen mukaan ihmisenä olemisen peruskysymys ei ole missään tällaisissa asioissa. Väitän siis, että näiden molempien Jeesuksen vertausten varsinainen tähtäyspiste, sanoma on meidän silmiemme avaaminen taivaaseen. Toistan nyt Jeesuksen keskeiset sanat jakeesta seitsemän: ”Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä” (15:7). Ja jakeesta kymmenen: ”Sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen" (15:10).
Tämä on oleellisinta Jeesuksen opetuksen mukaan ihmisen elämässä. Peruskysymys on kysymys taivaasta, kysymys iankaikkisesta elämästä. Siinä on ihmisenä olemisen syvin tarkoitus ja siinä koko tämän lyhyen ajallisen elämän päämäärä.
Toistan: Tärkeintä ihmiselämässä ei ole se, kuinka suuri tai pieni syntinen sinä olet, kuinka hyvin tai huonosti ajallinen elämäsi on sujunut, kuinka suvaitsevainen tai suvaitsematon olet, kuinka ahdas- tai avaramielinen olet, kuinka ennakkoluuloton ja vailla rotuvihaa tai seksuaalisesti poikkeaviin suuntautuvaa inhoa ja vihaa vailla olet  eli millaiset laatuvaatimukset täyttävä ihminen olet ja mitä kanssaihmisesi sinusta ajattelevat.
Onhan tässä maailmassa monia hyviä ajallisia asioita, joiden pitäisi hallita ihmisten mieliä. Hienoa jos me ihmiset olisimme edes vähän parempia kuin tähän asti, edes vähän suvaitsevaisempia, avaramielisempiä, ennakkoluulottomampia, tasa-arvoisempia ja ennen kaikkea vähän vähemmän vihaisia kuin mitä nyt olemme.
Mutta kaikesta tästä huolimatta on surkeaa, jos kristillinen kirkko tunnetaan vain siitä, että se on avaramielinen, suvaitsevainen, kaikki ja kaikenlaiset ihmiset hyväksyvä.
Muistammehan, että Jeesus on sanonut: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta saattaa itsensä tuhoon ja turmioon?” (Luuk 9:25).  Vanha käännös: ”Saisi sielullensa vahingon” (Matt 16:26).  Jeesus on myös sanonut: ”Älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan" (Luuk. 10:20)
Kristillisen kirkon varsinainen ja koskaan muuttumaton olemus ja sanoma on siinä, että olemme ihmisinä lastenvirren sanoin: ”Varten taivasta luotu” (virsi 490:4). Kirkko muistuttaa, että kuolemme pian, mutta sen jälkeen tulee tilinteko, tuomio.
Koko Raamatun ydinsanoma – jonka tulee olla myös kirkon ja lähetyksen sanoma  - on pienoisevankeliumissa: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16). 
Olemme olemassa ja olemme lähetyksessä liikkeellä kohti maan ääriä, jotta toteuttaisimme Jeesuksen sanoja, jotka Markuksen evankeliumi on säilyttänyt:  "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark 16:15-16).
ON KYSYMYS PELASTUKSESTA JA SIELLÄ SANOTAAN MYÖS SELVÄSTI MISTÄ PELASTUTAAN – RAAMATUN SANOIN HUKKUMISESTA,  JA VIELÄ JYRKEMMIN SANOIN KADOTUKSESTA.

Mitä on kääntyä, tehdä parannus?
Samalla kun Jeesus näiden vertausten avulla kohdistaa huomiomme meidän pelastumiseemme, hän tuo esiin erään joillekin meistä varsin pelottavan sana, joka näyttääkin olevan meidän pelastumisemme ehto.  Hän sanoo suoraan, taivaassa on ilo  - ei siitä, että joku on syntinen, vaan sitä, että syntinen kääntyy (7) ja että Jumalan enkelit  iloitsevat yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen (15:10).
 Siinä toistuu kahteen kertaan sana kääntyä,  tehdä parannus - kreik. metanoeoo (15:7,10). Mutta eikö se tarkoiteta, sitä, että Jeesus ei löydä minua, ei ota omakseen, ellen  ensin käänny, tee parannusta. Pitäisikö minun nyt ruveta jotenkin parantelemaan itseäni päästäkseni Jeesuksen seuraan? Sillä kyllä kai jokaisessa meissä sana parannus synnytä mielikuvan itsensä parantelemisesta ja korjaamisesta. Sitä ei kuitenkaan metanoeoo ole näiden vertausten valossa.
Se ei tarkoita ihmisen muuttumista, vaan ihmisen aseman muutosta. Eihän se äsken kadonnut lammas tai raha miksikään toiseksi muuttunut. Ihan samojahan ne olivat edelleen. Mutta kadonnut lammas pääsee paimen syliin ja piilossa oleva hopearaha pääsee omalle paikalleen naisen otsakoristeeseen.
Lammas ja raha ovat samoja ennen ja jälkeen löytämisen ja kuitenkin tilanne on kokonaan toinen. Se uusi, joka syntyy on täysin etsijän kärsivällisyyden ja löytäjän rakkauden ansiota, ei kadonneen ansiota eikä tekoa. Siinä rakkaus voittaa esteet, hyvyys saavuttaa tavoitteensa. Se hyvyys on kokonaan syntisen ulkopuolella.
Kadonnut sallii löytäjän löytää.  Mutta löytäjä ottaa kokonaan syntisen käsivarsilleen ja kannattelee ja vie kotiin.  Elämä ja voima ei ole syntisessä, vaan niissä käsivarsissa, jotka kannattelevat (5. Moos. 33:27).

”Mitä parannus on? Se on katumusta Herran edessä ja uskon katseen nostamista hänen puoleensa. Parannus on huutoa syvyydestä, heikon huutoa, hätä huutoa. Sellaiseen Herra vastaa ja näyttää uskon silmälle – olkoon tämä vasta vaikka arkana luomiaan raottava – ihmeellistä Poikaansa Kristusta ja nostaa huutavan syvyydestä yhteyteensä. Silloin nousee tämän sydämestä kiitos: minäkin suuri syntinen, minäkin ruhjottu, ahdistunut, langennut ja lankeava, minäkin, jolla ei ole ansion alkeitakaan, saan omistaa Vapahtajan” (Osmo Tiililä, Yön jälkeen aamu, s. 118).
"Ei parannus ole ehto, ei ovi, ei kynnys, ei suoritus, ei pelastuksen etumaksu, vaan seuraus. Ennen parannusta ihminen on parantumaton, sellainen, jota parantumattomana rakastetaan, eksynyt, jota etsitään, jumalaton, josta jumalattomana välitetään, ihminen, johon Jumalan hengen mieltä muuttava taivuttelu kohdistuu. Parannus on mielenmuutos. Selin ollut kääntyy siinä päin ja varjossa vaeltanut valkeuteen" (Erkki Leminen, Erämaan rauhoittavat äänet, 80)..
Älä käännä selkääsi Jeesukselle tänään niin ettet anna hänen löytää itseäsi ja ottaa, sinua ja elämääsi käsiinsä. Älä vastusta uppiniskaisesti ja itsepäisesti häntä, kun hän lähestyy ja tahtoo ottaa sinun ja sinun elämäsi haltuunsa. Älä käännä hänelle selkääsi. Älä sano käytännössä: En välitä, mene vain ohitse!  Sano taas ja taas: Tässä olen, olenkin kaivannut sinun läheisyyttäsi. Ota minut Herra laumaasi, ota minut  sille paikalle, johon  minut on tarkoitettukin.  Sano se  hiljaa mielessäsi kun kuuntelet tätä saarnaa. Sano se todellisesti, vai loukkaannutko saarnaajan pyyntöön toimia tietoisesti kesken saarnaa, eikä vain passiivisesti kuunnella.
Otamme avuksemme kaksi virren säkeistöä: ”Jeesus, tänne tulit meitä etsimään ja auttamaan, langenneita, eksyneitä valon tielle saattamaan. Rakas Jeesus, ystäväni, suostun sinun kutsuusi. Tahdon antaa elämäni luottavasti haltuusi” (506:1)
”Minua kutsu, houkuta ja etsi, nosta, kanna, etsimään minut taivuta, tie luokses löytää anna. Näin ahdistakoon hätäni turviisi, Vapahtaja, ja olkoon sydämessäni sinulle aina maja”  (359:3)
Meidän jokaisen kannattaa opetella ulkoa Ps 119 viimeisen jakeen sanat:  ”Minä olen kuin eksynyt lammas. Etsi minut!”  (119:176).

Mitä on lähetystyö?
Mitä on lähetystyö – se on yhden ainoan ihmisen etsimistä – ehkä 127 miljoonan joukosta – kuten esim. Japanissa.  Se yhden ainoa kärsivällistä palvelemista, vierellä kulkemista.
Mikä voisi todella olla meillekään sen merkittävämpää ja sen suurempi ilon lähde kuin se sama, mikä on taivaassa enkeleilläkin.  Kun yksi ainoa syntinen ihminen kääntyy. Tai ehkä haluamme sanoa, kun Jeesus vihdoinkin löytää yhden  ainoan ihmisen.
Kunpa uudella tavalla oppisimme iloitsemaan yhdenkin ihmisen uskoontulosta – käytän nyt tässä toista Raamatussa olevaa ilmausta.
Me emme ehkä osaa sitä arvostaa. Meille vaikkapa sodan loppuminen, nälänhädän väistyminen, tasa-arvoisuuden voitto, sairaitten yliluonnollinen parantuminen, kuolleitten herääminen rukouksella, ihmeet ja merkit ovat jotain suurenmoista. Mutta mitäpä siitä, että joka Oskari Olematon, joku kroonisesti  sairas, köyhä, työkyvytön tulee  Jeesuksen luo, tulee uskoon – eihän hänestä ole kenellekään mitään hyötyä. 
Saatamme puhua väheksyvästi, jopa halveksivat sielujen pelastumisesta.  Olemmeko kristittyinä kadottaneet kyvyn iloita siitä kun sielut pelastuvat, emmekö todellakaan kykene enkelien kanssa iloitsemaan, jos yksikin pelastuu. 

Ovat enkelit taivaassa iloinneet sinusta ja minusta, siitä että olemme antaneet hyvän paimenen löytää meitä, emme kääntäneet hänelle selkäämme, emme käännä tänäänkään.

Halutko rukoilla kanssani tuon äskeisen virren ja psalmin sanat: ”Minua kutsu, houkuta ja etsi, nosta, kanna, etsimään minut taivuta, tie luokses löytää anna. Näin ahdistakoon hätäni turviisi, Vapahtaja, ja olkoon sydämessäni sinulle aina maja”  (359:3).  ”Minä olen kuin eksynyt lammas. Etsi minut!”  (119:176).
Ja ennen kaikkea virren 506:1:n sanat: Rakas Jeesus, ystäväni, suostun sinun kutsuusi. Tahdon antaa elämäni luottavasti haltuusi” (506:1)




Jumalani, pelastukseni

Joel Luhametsin raamattutunti 16.6.2013 Kauniaisissa Lähetyksen kesäpäivillä.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Jumalani, pelastukseni

Tapio Pokan raamattuluento lauantailta 15.6.13


Piispa Tapio Luoman puhe siunaamistilaisuudessa


LÄHETETYT LÄHTIJÄT
Lähetysyhdistys Kylväjän lähetystyöntekijöiden siunaaminen 15.6.2013
Kauniainen
Piispa Tapio Luoma

Hyvät lähetystyöhön siunattavat, --. Hyvä koolla oleva seurakunta.
Lähteminen pitää sisällään monenlaisia tuntemuksia.  Jollakin tapaa omassa sisimmässään työstämään esimerkiksi sitä, että joutuu luopumaan jostakin.  Monet tutut ja turvalliset asiat joutuu jättämään taakseen, kun on lähdettävä liikkeelle.   Samalla mielessä kulkee kysymys, mitä mahtaa tapahtua lähdön jälkeen.  Mitä tapahtuu minulle, mitä tapahtuu niille, jotka kanssani lähtevät, entä mitä tapahtuu niille, jotka jäävät? 

Lähtijä elää aina erityisellä tavalla menneen ja tulevan rajapinnalla.  Te, hyvät lähetit, olette kulkeneet omaa elämänne matkaa tähän hetkeen saakka.  Mielessänne on se polku, jota olette kulkeneet ja jonka varrella olette kuulleet Jumalan kutsun. Tuo kutsun ansiosta te olette nyt siinä alttarilla, jokaisen lähetystyöntekijän elämäntaipaleen yhdessä tärkeässä taitekohdassa. Tässä lähtemisen kynnyksellä me katsomme vahvasti tulevaan. 

Teitä odottavat monenlaiset haasteet ja monipuoliset tehtävät.  Tiedätte, että lähteminen merkitsee teidän osaltanne suostumista oloihin, jotka poikkeavat suomalaisesta todellisuudesta.  Kohtaatte toisenlaisissa kulttuureissa eläviä lähimmäisiä.  Kohtaatte iloa ja surua, hämmennystä ja pelkoa, toivoa ja rohkeutta – sanalla sanoen te kohtaatte asemapaikoissanne ihmisiä, jotka kysyvät aivan samanlaisia elämän peruskysymyksiä kuin me täällä Suomessa.  Teitä odottaa vaativa työ, jossa asettaudutaan lähimmäisen rinnalle kantamaan yhteistä ihmisyyttä. Lähteminen vie teidät kohti tulevaa, kohti kaikkea sitä, mitä tulevaisuus tuo mukanaan.

Tänään tässä juhlassa me saamme selkeän osoituksen siitä, että kirkon lähetystyö ei ole pelkästään lähtemistä.  Ei riitä, että meillä on itsessämme halu lähteä palvelemaan lähimmäistämme ja kenties osaamista ja kokemusta tuon tehtävän toteuttamiseen.  Kirkon lähetystyöhön ei ainoastaan lähdetä vaan siihen myös lähetetään.  Tänään haluamme siunata teidät matkaan, koska tehtävä, joka teitä kutsuu, on paljon enemmän kuin ihmisten suunnittelema ja ihmisten toteuttama hanke lähimmäisten palvelemiseksi kaukaisissa maissa.  Me siunaamme teidät matkaan, koska teitä odottaa Jumalan valtakunnan työ, joka ei lopulta ole ihmisen hallittavissa.  Me rukoilemme puolestanne muun muassa siksi, että pelkästään ihmisvoimin tässä työssä ei jakseta. Me pyydämme teille viisautta, voimia, rohkeutta ja rakkautta, koska Jumalan palvelija voi toimia vain sen varassa, mitä hän Jumalalta itseltään saa.  Lähetettynä oleminen merkitsee, että lähtijä ei ole koskaan yksin, vaan hänen rinnallaan kulkevat paitsi lähettäjät kotimaassa myös itse kaikkivaltias Jumala, joka viime kädessä on tehtävän antanut.

Te ette siis ainoastaan lähde vaan teidät myös lähetetään.  Tästä on kyse myös Jeesuksen antamassa tutussa kaste- ja lähetyskäskyssä, jonka juuri luin. Jeesuksen sanat alkavat valtuutuksella: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.”  Lähettämisen näkökulmasta tämä voi tuntua erikoiselta valtuutukselta, koska sitä ei annetakaan lähtijöille, Jeesuksen oppilaille, joita odottaa suoranainen maailmanvalloitustehtävä.  Tämä valtuutus sen sijaan koskee Jeesusta Isän Poikana.  Hänelle on annettu kaikki valta, mikä merkitsee, että sitä valtaa ei ole annettu kenellekään muulle.

Tämä valtuutus muistuttaa uskomme perustasta: olemme kertomassa maailmalle hyvää uutista siitä Jumalasta, joka on syntynyt ihmiseksi Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.  Kun julistamme Kristusta, me vakuutamme maailmalle, että se kohtaa hänessä Pelastajan ja kaikkivaltiaan Herran, joka on ollut mukana tämän maailman todellisuudessa alusta lähtien.  Kun julistamme Kristusta, välitämme maailmalle uutista sellaisesta rakkaudesta, joka ei kaihda ketään eikä mitään, joka ei kulje kenenkään ohi, vaan etsiytyy sinnekin, minne ihmisen rakkaus ei koskaan suostuisi menemään.  Lähetystyön valtuutus on siis annettu Jeesukselle Kristukselle, joka tämän valtuutuksensa vuoksi haluaa kohdata rakkaudessaan kaikki maailman ihmiset.  Siksi tarvitaan kirkon missiota, lähetystyötä, siksi tarvitaan lähettäjiä ja lähtijöitä.  Emme toimi ihmisille annetun valtuutuksen varassa vaan sen valtuutuksen, jonka Herramme Jeesus on saanut.

Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyyn kuuluu myös tehtäväksi anto.  ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.”  Tässä tehtäväksi annossa ei tunnusteta minkäänlaisia rajoja.  Kaikkien kansojen keskuuteen meitä kehotetaan menemään.  Evankeliumi rakastavasta Jumalasta, joka on tullut ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa, on tarkoitettu jokaiselle ihmiselle, koska tämä on asia, joka koskettaa ihmisyyden perustavimpia juonteita.  Me olemme ihmisinä Jumalan luomistekoja, me olemme hänen kuvansa, meidän pelastamiseksemme Jumala oli valmis uhrautumaan, me olemme Jumalan rakkauden kohteena. Nämä peruselementit kuuluvat ihmisenä olemiseen ja siksi sanoma Jeesuksesta Kristuksesta kuuluu kaikille.

Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyyn kuuluu valtuutuksen ja tehtäväksi annon lisäksi vielä kolmas osa, lupaus. ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Lähetystyössä kuten kaikessa kirkon tehtävän toteuttamisessa koetaan inhimillisten tunteiden kirjo laidasta laitaan.  Väsymys ja uupumus tulevat tutuiksi, turhautuminen ja pettyminenkin saattavat pyrkiä Jumalan valtakunnan työntekijän elämään.  Ihanteet romahtavat ja uskoa koetellaan.  Asiat eivät suju niin kuin toivoisimme.  Miten tärkeää onkaan silloin muistaa, että itse Herramme Jeesus on silloin rinnallamme.  Hän tietää nuo tunnelmat oman kokemuksensa perusteella.  Hänen ylösnousemisensa kuolleista on jatkuva muistutus, että Jumalan valtakunnan työssä on aina kyse enemmästä kuin miltä asiat inhimillisesti ja päällisin puolin näyttävät.  Hän, Herramme Jeesus Kristus, on lupauksensa mukaan teidänkin kanssanne, hyvät lähtijät ja lähetettävät. Juuri tätä on Jumalan siunaus: Kristus on kanssamme jatkuvasti.

Kirkon työssä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin joudutaan näkemään vaivaa.  Tehtävä ei ole helppo. Mutta tässä työssä on mahdollisuus kokea myös runsaasti iloa.  Syvintä ilo on silloin, kun saa havaita, miten Jumalan Pyhä Henki toimii ja kuinka Herramme Jeesuksen rakkaus koskettaa ihmisiä ja antaa heidän elämäänsä uutta ja hyvää.  Tällaiseen ainutlaatuiseen tehtävään, tämän tehtävän vaivaan ja iloon, me teidät, (--lähtijät--), tänään siunaten lähetämme.  Ette lähde ettekä tee tulevaa työtänne yksin.  Me olemme rukouksin mukana ja ennen kaikkea mukana on hän, joka on tehtävän antanut ja joka pysyy lupauksensa mukaan palvelijoidensa rinnalla maailman loppuun asti.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Sunnuntaina odotettavissa

Opetusneuvos Olavi Peltola saarnaa klo 11 sunnuntaina alkavassa messussa.
Sitä ennen asessori Joel Luhamets pitää raamattuluennon. Kannattaa tulla kuuntelemaan paikan päälle.
Tapahtuma huipentuu iltapäivän Lähetyksen kiitojuhlaan.

Tervetuloa laulamaan, kokemaan yhteyttä, purkamaan sydäntä, etsimään omaa paikkaa lähetystyössä.

Pekka Mäkipään ajankohtaiskatsaus Lähetyksen kesäpäivillä


Pekka Mäkipää

Ajankohtaiskatsaus 15.6.2013 klo 10.40 – 11.00
Yhteyttä rakentamassa

Arvoisa arkkipiispa, hyvät juhlavieraat täällä teltassa ja radioiden äärellä,

Meillä on ilo ja kunnia pitää vieraanamme arvovaltaista delegaatiota, sisaria ja  veljiä Viron evankelisluterilaisesta kirkosta. Arkkipiispa Andres Põderin lisäksi kesäpäiville osallistuvat lähetysasessori Joel ja rouvansa Tiina Luhamets sekä lähetyskeskuksen johtaja Leevi ja rouvansa Helle Reinaru.  Iloitsemme tänään erityisesti lähetysyhteistyösopimuksesta, joka tämän tilaisuuden päätteeksi allekirjoitetaan.

Vasta pari päivää sitten varmistui, että saamme sittenkin myös vieraamme Bangladeshista paikalle. Viisumin puolesta jännitettiin ja rukoiltiin paljon. Viimeisenä mahdollisena päivänä se tuli. Minulla on ilo toivottaa tervetulleeksi teologisen seminaarin rehtori Mr. Jalu Bangladeshista. 

Näitä vieraitamme on mahdollisuus kuulla ja tavata 12.30 alkavissa seminaareissa.

Kiteytän Lähetysyhdistys Kylväjän olemassaolon ja toiminnan tarkoituksen neljään kohtaan.
1.     Evankeliumin vieminen ihmisten ulottuville sinne, missä Jeesuksesta ei ole kuultu.
2.     Seurakuntien syntymisen tukeminen ja kätilöiminen siellä, missä niitä ei ole.
3.     Paikallisten kirkkojen lähetystyön ja raamattukoulutuksen vahvistaminen.
4.     Kokonaisvaltainen elinolosuhteiden kohentaminen.

Ajankohtaiskatsauksen olen koonnut neljän otsikon alle. Otsikot seuraavat Kylväjän tehtäväalueita: evankeliumi, seurakunta, kirkko ja yhteiskunta.
1.     Ajan henki ja Pojan Henki
2.     Lähetystyön tienhaara
3.     Kylväjä kirkon yhteydessä
4.     Kylväjä kansalaisyhteiskuntaa rakentamassa

Avainjakeiksi luen 1. Korinttilaiskirjeen luvusta 12:
”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä”. (1 Kor.12:12-13)

1.     Ajan henki vai Pojan Henki
Liityin 10-vuotiaana Parkanon soittajat -nimiseen puhallinorkesteriin. Soitin aluksi kolmostrumpettia ja joskus kakkostakin, jos paremmat eivät olleet paikalla. Yhteissoitto on oma lajinsa. On hieno tunne istua soittamassa muiden kanssa omaa stemmaa, kun harjoittelun tuloksena soitto alkaa sujua. Joskus jopa voi kokea, että orkesterilla on ikään kuin yksi sielu. Se hengittää ja elää kapellimestarin käden liikkeiden mukaan. On erilaisia tapoja soittaa, mutta kaikki seuraavat kiinteästi samaa kapellimestaria. On eri sävyistä ja eri voimakkuustasoista soittoa, mutta on yksi säveltäjä, jonka aivoitus pyrkii esiin esityksen välityksellä. Kuulijalle musiikkiesitys on koettelemus, jos soittajat eivät kuule ja näe kokonaisuutta ja anna tilaa toisilleen.  Katastrofi syntyy, jos soittajat soittavat keskenään eri sävellystä, vääristä nuoteista. Soitosta tulee kakofoniaa ja musiikista meteliä. Tarkoitushan oli tuoda esiin säveltäjän musiikki tunnistettavassa muodossa. 

Apostoli Paavali sanoo Korintin kristityille: Rakkaat kristityt, nähkää ja kuulkaa kokonaisuus! Jumalalla on olemisellenne ja tekemisellenne tarkoitus ja suunnitelma. Hän on Jeesus Kristus: ”Kristus on niin kuin ihmisruumis”.

”Kun yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet. Ja hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä”. (2 Kor.5:14-15).

Henki tahtoo liikuttaa ruumista Pojan sydämenlyöntien tahdissa. Silloin veri kiertää todistaen: ”hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle”. Ilman Hengen todistusta Pojasta, ei ole elämää, ei mitään yhteyttä, jota rakentaa. 

Hengen irrottaminen Pojasta sammuttaa ruumiista elämän. Häviää olemassaolon ja yhteyden tarkoitus ja suunnitelma. Ellei muisteta, että meitä yhdistää Pojan missio, hänen sydämenlyöntinsä, meiltä katoaa katsekontakti puhallinorkesterimme johtajaan ja ymmärrys siitä kenen sävellystä soitetaan ja mistä nuoteista. Puhalletaan ilmoille Ajan henkeä.

Intian niemimaalla lähetystyössä toiminut, edesmennyt Seppo Syrjänen kuvaa eräässä kirjoituksessaan ilmiötä, jota hän nimittää, erästä ranskalaistutkijaa lainaten, kulttuuriosmoosiksi. Se on tapa, jolla ihmiset ja ajatukset vaikuttavat toisiinsa vähittäin ja ilman näkyviä merkkejä. Kun vaikutusaika on tarpeeksi pitkä kulttuurien ja uskontojen kohtaamisessa niiden väkevyyserot tasoittuvat. Näin on käynyt Suomessa ja pohjoismaisessa luterilaisuudessa yhteiskunnan ja kristillisyyden vuorovaikutuksessa. Olemme kaikki saaneet juodaksemme Ajan henkeä.

Sen myrkky on salakavalasti vaikuttavaa, mutta hengenvaarallista, koska se tekee Kolmiyhteisestä Jumalasta muistiharhaisen, suorastaan dementikon. Sen mukaan Jumala oli 2000 vuotta sitten sitä mieltä, että Hänellä on Poika. 600 vuotta myöhemmin hän tuli toisiin ajatuksiin ja kielsi jyrkästi asian. Ajan henki todistaa Jumalan voivan puhua yhdelle yhtä ja toiselle toista - ovathan kristityt ja muslimit yhden ja saman Jumalan palvelijoita… Saman hengen vaikutuksesta Jumala ei enää muista olleensa aikanaan kiivaasti sitä mieltä, että samaa sukupuolta olevien seksuaalinen kanssakäyminen on kauhistuttava teko. (3 Moos.18:22; 1 Tim.1:9)

Pyhän Hengen työ Kristus-ruumissa on vastamyrkky Ajan hengelle. Hän vaikuttaa syvenevää synnin ja armon tuntoa. Paluuta Raamattuun opin ja elämän ohjeena, ristin sovitustyön äärelle ja kohteeksi. Mutta se edellyttää, että tienhaarassa ei valita Ajan hengen osoittamaa tietä.

2.     Lähetystyö tienhaarassa
Olemme tottuneet ajattelemaan, että Raamattu ja yhteiskunnan lait pelaavat yhteen, kulkevat samaan suuntaan, kohti samaa päämäärää. Näin ei ole aina ollut, eikä aina tule olemaan. Tästä on hyvin muistuttanut Britannian päärabbi Jonathan Sacks eurooppalaisia päättäjiä. Rabbi sanoin: syvällisin juutalaiskristillisen etiikan perintö on, että oikean, väärän, oikeudenmukaisuuden ja hyvän perusta ei ole hallitusten, lakien, poliisin tai oikeuslaitoksen päätöksissä vaan hiljaisessa Jumalan äänessä ihmisen sydämessä.  Raamatun kertomusten ohjaama omatunto tietää vastuunsa lähimmäisestä ja maailmasta.

Tämä ääni ei saisi kristilliseltä seurakunnalta hävitä kakofoniassa, jossa jotkut soittavat eri nuoteista.

Apostolit varmistivat äänen kuulumisen lausumalla suuren neuvoston edessä: ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Ap.t.5:29). Kannattaa huomata, miten kertomus jatkuu: ”Entiseen tapaan he joka päivä opettivat temppelissä ja kodeissa ja julistivat, että Jeesus on Messias” (Ap. t. 5:42). He pitäytyivät pyhäkköön, vaikka heidän Herransa oli sieltä ajettu ulos ja ristiinnaulittu. Olihan enkeli kehottanut ”Menkää temppeliin ja julistakaa kansalle kaikki tämän uuden elämän sanat”. (Ap. t. 5:20)

Näin mekin jatkamme kirkossa. Siitäkin huolimatta, että lähetystyöntekijämme työalueilla ovat joutuneet viime päivinä häpeillen vastaamaan ihmetteleviin kysymyksiin kirkkomme lähetystyöstä.

3.     Kylväjä kirkossa
Tänä keväänä kaikille kirkkomme lähetysjärjestöille on jaettu samat nuotit.  Ensi vuoden alusta 2014 kirkon lähetystyössä aloitetaan uudella, sopimuspohjaisella järjestelyllä. Kylväjän hallitus päätti toukokuussa allekirjoittaa perussopimuksen.  Sen tarkoituksena on saattaa kaikki kirkon lähetysjärjestöt samanarvoiseen asemaan suhteessa kirkkoon ja ulkomaiseen lähetysyhteistyöhön. Sopimus edellyttää pysymistä kirkkomme päätöksissä ja yhteisissä linjauksissa. Kylväjässä olemme voineet niihin pitäytyä, vaikka pääkaupunkiseudun yhtymät ovat niistä poikenneetkin.

Perussopimuksessa on kolme tärkeää kohtaa: Ensinnäkin lähetystyö perustuu Raamattuun ja tunnustukseen, toiseksi sopimus kunnioittaa lähetysjärjestön itsenäistä asemaa ja päätöksentekoa sekä kolmanneksi lupaa yhdenvertaista kohtelua järjestöille.

Kylväjä edellyttää lähetystyöntekijäksi siunattavilta sitoutumista kirkon perusopetuksen mukaiseen oppiin ja elämäntapaan. Pyrimme soittamaan samaa sävellystä ja muistutamme toinen toisillemme kapellimestariin katsomisen tärkeydestä kirjaamalla kaikkiin toimenkuviin, niin toimistotyöntekijän, lähetystyöntekijän kuin lähetysjohtajankin: hänen tulee kaikessa pyrkiä asettamaan Jeesus ensimmäiseksi.

Toivomme, että seurakunnat ja seurakuntayhtymät sitoutuvat Kirkon lähetystyön keskuksen kirjaamiin lähetystyön arviointikriteereihin. Rohkaisemme lähetystyön tukijoita olemaan aktiivisia vaikuttajia oman seurakuntansa lähetystyössä ja sitä koskevassa päätöksenteossa. Rukoilemme - rukoillaan kaikki -  että vuonna 2014 pidettävissä seurakuntavaaleissa saataisiin seurakuntiin ja yhtymiin päättäjiä, jotka ovat kiinnostuneet lähetystyöstä Jeesuksen antaman lähetyskäskyn perusteella.  

4.     Kylväjä kansalaisyhteiskunnan rakentajana
Aika ajoin orkesterissa joku tempaisee soolon, jolle voimme kaikki yhdessä taputtaa.
Viime tiistaina olimme Helsingissä Tehtaankadulla Suomen Punaisen Ristin keskustoimistossa taputtamassa kätilö-terveydenhoitaja Hilkka Harekselle. Hilkalle luovutettiin Punaisen Ristin kansainvälisen komitean myöntämä Florence Nightingale -mitali tunnustuksena merkittävästä työurasta kansainvälisessä sairaanhoitotyössä ja sen kehittämisessä. Mitali on korkein kansainvälinen hoitotyöstä myönnettävä huomionosoitus. Hilkka on 22. suomalainen sairaanhoitaja, jolle huomionosoitus on myönnetty, sen jälkeen kun mitali yli sata vuotta sitten luotiin. Ensimmäinen suomalainen, joka sai Florence Nightingale -mitalin, oli vapaaherratar Sophie Mannerheim (1925).

Hilkka kuvasi tilaisuudessa lähetystyöntekijän kutsuaan kaiken naisten ja lasten parissa tekemänsä työn pohjavireenä. Hänen välityksellään lähetystyö ja ruohonjuuritason kansalaisyhteiskunnan rakentaminen soittavat samaa teemaa, jonka myös yhteiskunnalliset päättäjät kuulevat ja jota arvostavat. Kokonaisvaltainen julistuksen ja palvelun yhteys kuuluu partituuriin. 

Viime päivinä meitä on ilahduttanut tuore raportti UM:n kansalaisjärjestöyksikön päällikön ja ulkoasiainsihteerin hankeseurantamatkasta Mongoliaan. Raportissa todetaan muun muassa näin: Kylväjä on keskisuuri, merkittävä kehitysyhteistyöhankkeiden toteuttaja ja tekee tuloksellista työtä haasteellisilla alueilla huomioiden erityisesti helposti syrjäytyvät ryhmät ja vähemmistöt. Loppulause kuuluu: "Hankeseurantamatka antoi vaikutelman, että Kylväjän Mongolian työ on tuloksellista ja kehitysvaikutuksia aikaansaavaa kohdistuessaan erityisesti helposti syrjäytyviin ryhmiin."

Melodian ohella kokonaisuuteen kuuluu ja sitä koossa pitää vähä-eleinen, mutta välttämätön rytmiryhmä. Ystäväkirjeestä islamilaisessa maassa: Raamattupiiriä on pidetty nyt joka sunnuntaina. Pääsiäisjuhlan jälkeen mukaan tullut uusi piiriläinen on käynyt säännöllisesti. Yritämme rohkaista kaikkia tulemaan joka viikko jotta piiriläiset oppisivat tuntemaan toisensa ja heidän välilleen syntyisi yhteys. Mielellämme näkisimme lisää uusia ihmisiä tulevan piiriimme. Kahdella piiriläisellä ei ole työtä, sen jätämme teille rukousaiheeksi.

Saman kapellimestarin johdolla soitamme isoissa ja pienissä kokoonpanoissa eri puolilla maailmaa. Tavoite on ilmaista säveltäjän suunnitelmaa. Siihen tarvitaan yhteys Kapellimestarin, soittajien ja kuulijoiden välillä.

Tämä onkin mielestäni Kylväjänkin tulevaisuuden suurin haaste: siirtää seuraavalla sukupolvelle kutsu osaksi isoa kokonaisuutta. ”Että emme eläisi enää itsellemme vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista meidän tähtemme”. Soitamme orkesterissa, joka on tähän maailmaan koottu tiettyä tarkoitusta varten. Sinulla ja minulla on siinä paikka, koska meidät on kastettu yhdeksi ruumiiksi.

Hyvät ystävät, seurataan kapellimestaria ja pidetään huolta, että soitamme samoista nuoteista.


Timo Junkkaalan puhe Lähetyksen kesäpäivien avajaisissa


14.6.2013 

Raamattuopistolla pidettiin joku viikko sitten pelastusharjoitus. Sitä varten piti laittaa joka kerrokseen ohjeet. Oli myös keltainen liivi, joka ensimmäisen joka ehtii, tulee hälytyksen kuullessaan pukea ylleen ja sitten tarkistaa että kaikki lähtevät ulos.
Näiden Lähetyksen kesäpäivien teemaksi on valittu Pelastustie. Yleensä merkki tarkoittaa sitä, että niin merkitty reitti tulee pitää avoimena, jotta pelastuslaitoksen väki pääsee tarvittaessa esteettä suorittamaan pelastustoimia.
Minulle tuo teema toi mieleen Hepr 12:15 sanat: ”Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa.” Edellisen raamatunkäännöksen mukaan tuli huolehtia siitä, ”ettei kukaan jäisi osattomaksi Jumalan armosta”. Tässä muodossa kohta on ollut yksi Raamattuopiston tunnuslauseista.
Tällä sanalla haluan lämpimästi toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi Lähetyksen kesäpäiville Suomen Raamattuopistolle. Olemme iloisia siitä, että Lähetysyhdistys Kylväjä on jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen halunnut järjestää tämän hienon tapahtuman täällä.
Kun Lähetysyhdistys Kylväjä tahtoo tehdä työtä erityisesti siellä, missä sanomaa Jeesuksesta ei vielä tai enää tunneta, sillekin sopii tämä tunnus: ettei kukaan jäisi osattomaksi Jumalan armosta. Tuo sanoma ei kuitenkaan ole tarkoitettu vain niitä varten, jotka eivät vielä ole kuulleet Jeesuksesta. Se on tarkoitettu myös meitä varten.
Pelastustietä ei kuuluteta täällä vain lähetystyötä varten vaan meitä kaikkia varten. Alkuperäisessä yhteydessä tuo Heprealaiskirjeen kohta oli kirjoitettu nimenomaan kristityille. Sen mukaan on siis olemassa  vaara, että uskova ihminen hukkaa Jumalan armon.
Hepr kirjeen 12.luvun mukaan se voi tapahtua niin, että alamme suostua Jumalan tahdon vastaiseen elämäntapaan. Samasta asiasta Paavali kirjoittaa, kun hän puhuu siitä, kuinka jotkut ovat hylänneet hyvän omantunnon ja joutuneet uskossaan haaksirikkoon. Heprealaiskirjeen kohdassa varoitetaan katkeruudesta, siveettömästä elämästä ja siitä, että torjumme Jumalan puheen. ”Varokaa torjumasta häntä joka puhuu.” Luku päättyy kehotukseen palvella Jumalaa hänen tahtonsa mukaisesti, kunnioituksen ja pyhän pelon tuntein.
Tarvitsemme jokainen tätä varoitusta. Viime viikonloppuna pidettyjen Suomen Lähetysseuran juhlien jälkeen lähetysväki on ollut suuressa hämmennyksessä. Seuran vuosikokouksessa vanha lähetysmies Risto Lehtonen totesi, että Lähetysseura on murroksessa. Hän muistutti siitä lähetystyön alkuperäisestä toimeksiannosta, jota ympäröivä yhteiskunta tai mikään demokraattinenkaan järjestelmä ei saa rajoittaa. Hän oli huolissaan siitä, että lähetyksen alkuperäinen toimeksianto muokataan nyt ajan muotivirtausten mukaiseksi ja evankeliumin sisältö jää sivuun. Hän sanoi myös, että lähetystyöhön kutsuttavien rekrytoimista ei saa irrottaa siitä, mitä lähetystyöhön siunaamisessa tapahtuu. Siinähän kysytään pysymistä kirkon uskossa, siitä todistamista sanoin ja teoin, Kristuksen kirkon rakentamista, ja olemista elämällä esikuvana seurakunnalle. ”Olivatpa lähetystyöhön siunattavien työnkuvat millaisia tahansa, ne eivät vapauta siunattavaa henkilökohtaisesta sitoutumisesta lähetyksen perustehtävään. Suomen lakien mukainen rekrytoiminen ei kiellä tällaista sitoutumista.” Lehtonen kysyi, onko Seuran johto irrottanut lähetystyöhön lähetettävien valinnan ja kutsumisen irralleen Kristuksen kirkon perustehtävästä.

Hyvä lähetysväki. Näillä Lähetyksen kesäpäivillä pyydämme Jumalalta armo a pitäytyä lähetyksen perustehtävään, Jumalan tahdon opettamiseen, pelastustien näyttämiseen, ettei kukaan jäisi osattomaksi Jumalan armosta.
On aina olemassa vaara lakata kuuntelemasta Jumalan puhetta. Erinomaisessa uudessa kirjassa Phillip Cary toteaa, että tuosta Jumalan puheesta ja sen kuulemisesta on tullut monille suuren ahdistuksen aihe. Monet hänen luokseen tulleet ihmiset ovat kyselleet huolestuneina, mistä sen voi tietää, mikä on Jumalan puhetta. Caru kirjoittaa: Minulla on sinulle hyviä uutisia: äänet joita kuulet sydämessäsi, ovat kaikki sinun omiasi. Sinun ei tarvitse hätäillä sitä mikä niistä kuuluu Jumalalle. Ei mikään. Jumala ilmoittaa itsensä toisella tavalla, sanassaan Raamatussa.” Suosittelen lämpimästi tätä Caryn kirjaa. Siinä otetaan terävästi ja hauskasti kantaa moniin muihinkin ahdistusta aiheuttaviin asioihin.
”Varokaa siis torjumasta häntä joka puhuu” tarkoittaa siis: Kuunnellaan ja noudatetaan Jumalan sanaa, joka on luettavissa Raamatusta. Sieltä löytyy pelastustie, jos se on ollut kateissa. Ehkä tästä tapahtumasta tulee jollekin paluumatka pelastustielle. Se on suuri asia, niin suuri, että siitä Jeesuksen mukaan iloitaan taivaassa saakka. Tapahtumamme ensimmäinen asia on siis kutsua jokaista tapahtumaan osallistujaa huolehtimaan siitä, ettei kukaan ole hukannut Jumalan armoa, ettei Jumalan armo jää turhaksi.
Mutta kyllä täällä sitten myös kysellään, oletko kuullut hälytyksen äänen. Olisiko sinun tehtäväsi vetää ylle huomioliivi ja lähteä johonkin maailman kolkkaan katsomaan, joka siellä pelastussanoma kaikuu ja pelastustielle ihmiset ohjataan?
Moni pelkää näitä lähetystilaisuuksia, ettei kutsu vain kävisi liian kohti. Täällä rohkaisemme: Huonomminkin elämässä voisi käydä. Kaikki eivät ehkä saa Florence Nightingale –palkintoa kuten Hilkka Hares, jolle tällainen hieno kunnianosoitus ojennettiin kuluneella viikolla – onneksi olkoon Hilkalle ja Kylväjälle, koko sille lähetystyöntekijäsukupolvelle, jonka yksi edustaja Hilkka on - , mutta vaikka kaikki eivät ehkä saa sellaista osakseen, on evankeliumin työhön lähteminen kaikille suuri etuoikeus, arvokas ja antoisa kutsumus.
Sana kutsumus voi pelottaa. Ja mikä se sellainen lähetyskutsu on? Ei minulla taida sellaista olla. Tuo asia askarrutti yhtä nuorta pariskuntaa lähes 50 vuotta sitten. Kun he kysyivät asiaa Risto Santalalta, tämä vastasi: ”Kuulkaa nyt vielä kerran, meidän kutsumuksemme on kätketty niihin vasaran iskuihin, jotka kerran kaikuivat Golgatalta. Kaikki muu kutsumustietoisuus haipuu, kun ihminen laitetaan koville, mutta kutsumustietoisuus, joka on vasaroitu Jeesuksen täytettyyn työhön, ei horju.”
Lähetyskutsuakin on syytä etsiä Raamatusta. Oma sydän voi tässäkin asiassa vastata väärin. Jos tuntuu, että sitä Raamattua on syytä tutkia enemmänkin, olet tervetullut syksyllä uudelleen tänne Raamattuopistolle raamattua opiskelemaan. Kun nyt kerran olet täällä, itseäsi ja muitakin varten. Sitä aikaa, jonka käytät Raamattuun tutustumiseen, ei tarvitse katua.
Kuunnellaan Golgatan vasaran iskuja. Siellä sovitettiin kaikki synnit ja avattiin tie taivaaseen. Niissä iskuissa on sekä pelastustie, kutsu takaisin Jumalan yhteyteen, että kutsu lähteä viemään viestiä.
Se mikä on vasaroitu Jeesuksen täytettyyn työhön, kestää kaiken. Siksi ei ole mitään syytä masennukseen. Mitä pimeämmäksi käy aika, sitä kirkkaampana loistaa syntien sovituksen ja anteeksiantamuksen valo ja sitä enemmän tarvitaan valon levittäjiä.
Lähetyksen kesäpäivät ovat kuin pelastusharjoitus. On syytä tarkistaa, että ohjeet ovat selvät. Kysytään myös, ketkä ovat valmiit lähtemään.
Miten siis palataan pelastustielle ja siinä pysytään? Miten säilytetään kaiken keskellä rohkeus ja ilo?
Sen Heprealaiskirjeen luvun alussa, josta aloitin, on tällaiset sanat: ”Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään ollen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi.”
Pankaamme pois kaikki mikä painaa. Katse suunnattuna Jeesukseen. Ajatelkaa häntä. Niin ette menetä rohkeuttanne.

Kutsumuksemme on kätketty niihin vasaran iskuihin, jotka kerran kaikuivat Golgatalta. Kaikki muu kutsumustietoisuus haipuu, kun ihminen laitetaan koville, mutta kutsumustietoisuus, joka on vasaroitu Jeesuksen täytettyyn työhön, ei horju.
Timo Junkkaala